Päivä 8

Torstaiaamuna satoi. Minulla ei ollut sateenvarjoa. Onneksi takki oli todettu vedenpitäväksi, joten lähdin äkkiä liikkeelle. Mensassa tutorryhmä odotteli hetken, Stefan ja David saapuivat hieman myöhässä. Ohjelmassa oli kampuksen esittelyä koneen näkökulmasta. Sateessa. Ensimmäisessä kohteessa oli konetekniikan luentosaleja ja tuotantotekniikan rakennus. Kävimme heidän konehallissaan. Siellä ei ollut paperikonetta, mutta oli autoja, teollisuusrobotteja, siis manipulaattoreita, ja muutamia automaattisia työstöasemia. Törmäsimme toiseen tutorryhmään, jolle joku professori lenkkareissaan piti juuri kierrosta. Proffa esitteli mikroautoa, siis matchbox-luokan lelun näköistä laitetta, jonka sisältä löytyy kaikki autossa tarvittava vaihteistosta elektroniikkaan. Niitä kootaan niin pieneen kokoon tarkasti säädellyissä olosuhteissa ja niillä testataan ilmeisesti nykyaikaisten järjestelmien yhteensopivuutta. Meille kerrottiin myös jonkinlaisesta tietokoneohjatusta metallinleikkauskoneesta, joka pystyi yhdessä robotin kanssa rakentamaan asioita metallilevyistä. Muuten kyseinen halli on kuulemma kätevä laitoksen bileiden sijoituspaikkana! Proffa sai viinipullon kiitokseksi.

Vesi alkoi tulla jo housuista läpi kun pääsimme seuraavaan kohteeseen. Enkä ollut suinkaan ainoa ilman sateenvarjoa. Ulkokierros oli melko pitkä ja sisälsi uimahallin, kontin, jossa nukkui itsenäiseen ajoon kykenevä auto (siis KITT) ja suuren Audi Max-luentosalirakennuksen. Paikallinen konetalo on vihreä kerrostalo ja siellä sijaitsevat toimistot, muutama luentosali ja kiltahuone, Fachschaft, mistä sai ilmaista kahvia. Kiltahuoneen tunnisti kyllä kiltahuoneeksi, ei eronnut suomalaisesta juuri. Seuraava sademarssi oli hieman lyhyempi ja päättyi ilmeisesti vanhaan konetaloon. Siellä oli myös jotain toimistoja ja luentosaleja ja reikä seinässä. Sitten käveltiin vielä ohi jostain yliopiston kansliasta tai jotain ja lopulta lähdettiin syömään.
Ruokailu tapahtui Multikulti-nimisessä paikassa linnan etupihan lähellä. Söin schnitzelin ja ranskalaisia. Istuimme juttelemassa kunnes kello lähestyi kahta ja oli aika siirtyä linnan pihalle seuraavaa ohjelmanumeroa varten.

Iltapäivän ohjelma oli kaupunkisuunnistus. Meidän ryhmäämme liittyi lisää ranskalaisia koneihmisiä. Sade lakkasi. Homman nimi oli kiertää viisi rastia järjestyksessä, tehdä tehtäviä ja halata mahdollisimman montaa ihmistä matkan varrella, halaukset digikameralla ikuistaen. Ensimmäinen rasti sijaitsi jollain torilla vähän Kaiserstrassesta etelään. Siellä piti tehdä olutmainos videolle, rekvisiittana valittu olutpullo ja vodka-ahoy:ta. Thomas keksi idean mainokseen, ryhmän ainoa nainen kulkisi kadulla ja vodka-ahoy:ta juovat jätkät yrittäisivät iskeä häntä. Sitten Thomas kaljapulloineen ilmestyisi ja nainen olisi heti myyty. Minä astuisin kuvaan ja suomalaisella aksentilla kehuisin olutta. Tämä myös toteutettiin: ”Hoepfner Export, der reinste, schönste und traditionelleste Bier in der Welt!”.

Ihmisiä halaten siirryimme seuraavalle rastille takaisin linnan pihalle. Ostoskärrykisa oli aiheena. Puiden välistä oli tarkoitus pujotella kolme kertaa toista työntäen, puolivälissä kuskille vodka-paukku ja kierroksen jälkeen miehistönvaihto. Yksi ylimääräinen henkilö pyöritti vielä hulavannetta samaan aikaan ja taitavasta suorituksesta sai lisäpisteitä.
Bonusrasti kauempana linnan pihalla oli kananmunan pudotus. Mythbusters-henkisesti muna täytyi pudottaa pöydällä seisten ja sen piti säilyä ehjänä. Käytettävissä oli kuusi paperiarkkia ja narua. Alussa suunnittelimme Thomasin kanssa laskuvarjoa ja vaimentavia jalkoja, mutta lopulta pelkkä pehmustus ja iskua vaimentava kärki riittivät täydelliseen suoritukseen.
Kolmas rasti linnan puistossa sijaitsevan järven rannalla sisälsi ensin liikuntaosuuden, jossa kaksi ryhmäläistä, hyvässä nousussa oleva Thomas ja toinen ranskalainen, joivat pullon olutta kaikki kerralla-henkisesti ja juoksivat kymmenisen metriä, pyörivät tyhjän pullon ympärillä päänsä sekaisin ja juoksivat takaisin. Sitten muu ryhmä juoksi lammen ympäri. Toinen osa rastia oli rakentaa lautta ja kuljettaa mahdollisimman monta olutpulloa lammen laiturin reunaa. Thomas kävi pyytämässä jostain lähibaarista kaljakorin, etsitytti ranskalaisilla pari tyhjää muovipulloa ja – pussia. Lautta sai nostetta muovipussien väliin jäävästä ilmatyynystä ja kylkiin teipatuista pulloista. Sitä vedettiin narulla. Kuljetimme täyden korillisen, kaksikymmentä, ilman ongelmia. Lisääkin olisi vielä mennyt. Lautta lähti mukaan voitonmerkkinä ja taisi lopulta päätyä jonkun ranskalaisen kämppään HaDiKossa.
Ihmiset kirmaavat lammen ympäri

Määräaika oli puoli kuusi, aikaa viimeiselle rastille oli siis puoli tuntia. Se oli kuitenkin lyhyt, täytyi tunnistaa kolme olutmerkkiä. Ei tainnut mennä ihan putkeen, yksi merkki kai osui oikein meidän ryhmällä. Loppukokoontuminen tapahtui Marktplazilla, jossa piti laulaa Melittalle paikallinen hymni, joku Baden-Wuerttenbergin kansallislaulu tai vastaava. Siitäkin sai pisteitä. Halauskuvat olisi pitänyt antaa tutoreille, mutta heidän läppärinsä ei hyväksynyt Memory stickejä vaan yritti tosissaan syödä yhden. En siis uskaltanut luovuttaa omaani. Lopulta otettiin kaikista paikallaolijoista yhteiskuva suihkulähdepatsaan reunalla. Illalla pakkasin mahdollista muuttoa varten.