Päivä 2

Aamiainen oli ihan kohtuullinen, pari kuppia kahvia, muroja, sämpylää ja saksalaista tummaa leipää. Syötyäni oli aurinko jo nousussa ja hotellihuoneen ikkunasta näkyi hienon punainen, lentokoneiden vanojen viivoittama taivas. Bussipysäkillä olin hyvissä ajoin. Kuski ei ollut ihan syntyperäinen saksalainen, mutta vielä tässä vaiheessa pärjäsi englannilla. Olin ainoa matkustaja! Matka-aika oli 7.40-9.35, mutta Heidelbergiin saavuimme viitisen minuuttia etuajassa. Maisemat näyttivät siltä, miltä Saksan voi kuvitella näyttävän. Vähän mäkiä ja paljon lehtipuita, välillä eurooppalaisia kuusia, joiden oksat nousivat hassusti ylöspäin (talvesta kuulleetkaan…), kaupunkeja ja teollisuuslaitoksia. Alkumatkasta näkyi paljon tuulivoimaloita. Ja sumua nummilla. Myöhemmin varmistin, että reitti ylitti myös Reinin. Siellä kulki isoja laivoja.

Bussi pysähtyi Heidelbergin aseman eteen, eikä lipunmyyntipisteen löytäminen ollut vaikeaa. Täti siellä puhui saksaa, mutta ymmärsin ihan hyvin mitä se sanoi ja sain lipunkin ostettua. Juna lähti 9.48. Ulkona oli kesä, tavaraa oli kannossa ja huppari+takki+maiharit oli kuuma yhdistelmä. Juna tuli tasan minuutilleen aikataulussa. Se oli sellainen lähijuna, jossa oli aika täyttä, polkupyöriä ihmisillä mukana.
Karlsruhen rautatieasema

Perillä Karlsruhessa asema vaikutti aika eurooppalaiselta isoine, kaarevine lasikattoineen. Löysin nopeasti taksin. Hans Dickman Kolleg eli HaDiKo, opiskelija-asuntola, oli kohteena. Paikan päällä tutkin kartta-taulua ja pääsin Hausmaisterin puheille melko helposti. Hausmeister meinasi hermostua, kun en tiennyt huoneen numeroa. No, ongelma ratkesi helposti, paperit piti vain etsiä toisesta talosta. Sitten Hausmeister lähetti minut oikean osoitteen eteen ja käski jonkun apurinsa tulla hoitamaan minut sisään. Täyttelin pari paperia ja maksoin vuokran sekä vakuusmaksun. Minut ohjattiin huoneeseeni. Sisään kerrokseen astuessa ensivaikutelma oli vähän yllättävä. Käytävä, jonka varrella huoneet sijaitsivat, oli leveämpi, pidempi ja synkempi kuin olin odottanut. Siellä oli nuhjuinen kokolattiamatto, lasiset palo-ovet keittiöön ja pesutiloihin, ei ikkunoita paitsi ihan toisessa päässä, valaistuksesta vastasivat kaksi ilmeisesti jostain l’Orealilta pöllittyä valomainostaulua ja katossa kiemurtelivat sähköjohdot, ei mistään ei mihinkään. Tosi Blade Runner-tunnelma. Se oli jotenkin hienoa! Minulle esiteltiin pikaisesti keittiö, jossa oli oma kaappi ja jääkaapin hylly jokaiselle. Keittiön takana sijaitsi oleskelutila, sohva ja televisio. Pesutiloista löytyi kaksi suihkukoppia, kaksi vessaa, pesukone ja tilaa kuivata pyykkiä. Itse huone oli sitten melkoisen karu, mutta ei yllättäen. Sieltä löytyi työpöytä, tosin ilman tuolia, pöytälamppu, sänky ja vuodevaatteet, kaappi, pesuallas ja wc-kaappi. Kävimme vielä hakemassa vuodevaatteet kellarin varastosta. Muutto seuraavaan huoneeseen taas selviäsi keskiviikkona, jolloin täytyy käydä kysymässä frau ja herr Hoblnilta asiasta.
Yksin jäätyäni (muuta elämää ei kerroksesta silloin löytynyt), purin reppuni ja läppärini esiin ja hengähdin hiukan. Tiesin, että nyt oli pakko saada tuttua ruokaa, eli siis McDonaldsin etsintä olisi seuraavana ohjelmassa.

HaDiKohan sijaitsee aika metsässä, joten suorin kävelyreitti täältä keskustaan kulkee puistoalueiden poikki. Puusto oli aika eurooppalaista ja päivä kaunis, joten kävi pian selväksi, että takki kohtaa repun. Matkalla tuli vastaan paljon pyöräilijöitä. Harhailin tarkoituksella poikki yliopiston alueen, joka on melkoisen valtava verrattuna vaikka Hervannan yliopistoon. Suurin piirtein ensimmäisenä löysin sieltä metristen tolppien päähän sijoiteltuja pronssiaivoja. Niitä oli oikea tarha siellä. Ihmisten aivoja. Jesh


Yliopiston rakennusten ikä vaihteli dramaattisesti. Niiden poikki löysin takaisin puistoalueelle, ohitin suihkulähteen ja lopulta näin itse linnan. Schloss Karlsruhe, kaupungin keskipiste ja loistava maamerkki suunnistaessa ilman karttaa. Se on ihan komea talo. Kaupungin sisällöstä minulla ei sitten ollut hajuakaan, joten lähdin harhailemaan satunnaisesti kohti etelää. Löysin lopulta kauppakadun. Kyseisen Kaiserstrassen varrelta taitaa löytyä suurin osa kaupungin isoista kaupoista. Sieltä löytyi myös McDonalds. Radiossa soi Dire Straitsin Sultans of Swing. Syötyäni kuljin Kaiserstrassen maastossa ja etsin kahvilaa. Päädyin tutulta kuulostavaan, mutta silti täysin vieraaseen Starbucksiin.
HaDiKossa havaitsin liikettä kerroksessa ja menin tutustumaan. Yritin selittää löytämilleni ihmisille saksaksi, että olin juuri muuttanut kerrokseen. Ne olivat suunnilleen että ¿Qe? Englanti sujui paremmin ja sain suunnilleen selville lähikaupan sijainnin.