Päivä 11

Sunnuntaina ei ollut mitään virallista ohjelmaa, johon olisin halunnut osallistua, joten nukuin puolille päivin ja kahvikupillisen jälkeen kävelin keittiöön. Sieltä löytyivät jo Fachschaftissa eli killassa tapaamani Thees sekä edellisenä päivänä sisään muuttanut Marc. Kysyin netistä ja Marcilla olikin sama ongelma. Niinpä juoksimme yhdessä ympäri asuntolaa nettivastaavaa etsien. Kun sellainen lopulta löytyi, sujui rekisteröityminen vain muutaman kaavakkeen täytöllä.

Suuntasin keskustaan syömään. Oli taas kaunis päivä. Linnan puistossa oli paljon ihmisiä ja tällä kertaa sain kuvattua sen höyryjunan, joka siellä kulkee. Etupihalla muuten pelataan hyvin usein petanqueta, joka lienee hyvin suosittua täällä.

Päivä 10

Lauantaina heräsin joskus puoli kymmenen aikoihin ja suuntasin pian kohti perinteistä Saksalaista aamiaista. Oli kovin tuulinen päivä, mistä toki pidin. Ruokaa tarjoiltiin samassa salissa, jossa rekisteröityminen oli tehty keskiviikkona. Sieltä sai pääsylippua vastaan kaksi valkoista makkaraa, pretzelin ja puolen litran tuopin vaaleaa olutta. Aamiainen mukana istuuduimme pöydän ääreen. Taustalla soi perinteinen saksalaismusiikki ja tutorit saivat o-phase-kuvia heijastettua seinälle.
Menin ostoksille. Mediamarktista löytyikin, vihdoin, kahvinkeitin! Valkoinen Kenwood CM070 keittää puoli litraa eli kaksi kuppia kahvia ja omaa kestosuodattimen ja tippalukon! Loistavaa! Hintaa sillä oli noin 21 euroa. Viereisestä Intersportista kävin ostamassa ensimmäiset vastaan tulleet släbärit. Matkalla asunnolle soitin kotiin.


Lähdin hyvissä ajoin, toki, ratikkabileisiin, eli StraBa-partyyn. Karlsruhe Sport Club pelasi jälleen kotiottelua. Hämärä laskeutui. Hetken jouduimme odottelemaan ennen siirtymistä oikealle pysäkille ja toisen hetken jälkeen ratikka saapui. Ahdastahan siellä toki oli, vaikka raitiovaunusta löytyi ainakin neljä vaunu-yksikköä. Perässä ja keulassa myytiin olutta halvalla ja (ylijäämä)pretzeleitä sai ilmaisiksi lippua vastaan. Keskimmäisiin vaunuihin oli asennettu isot kaiuttimet ja musiikki lähti liikkeelle särökitarapainotteisesti, jopa AC/DC:tä kuultiin. Matka alkoi.

Raitiovaunu siis kierteli ympäri kaupunkia ja vähän sen ulkopuolellakin. Kiskoja täällä tuntuu riittävän, bileet jatkuivat kahdeksasta kahteentoista ja sama reitti kierrettiin kolme tai neljä kertaa. Osuin aluksi tutorryhmäni ranskalaisten viereen ja juttelin hetken. Puhuttiin muutostani ja sain selville, että me olimme voittaneet torstain kaupunkikierroskisan! Pysähdyksiä tehtiin tunnin välein jossain laitakaupungin metsiköissä, joille arvatenkin tuli käyttöä. Jotkut ainakin ranskalaisille tutut kappaleet saivat aikaan yleisen hyppimisreaktion ja kyllähän siinä ratikassakin jousitus tuntuu olevan! Oli hassua nostella pulloa ihmisille, jotka kovin kummissaan katsoivat ohiajavan ratikan bileitä. Päätepysäkiltä osa porukasta lähti jatkobileisiin ja seurasin mukana koska suunta oli oikea, mutta lähdin ovelta asuntolalle, kampusalueen poikki.

Päivä 9

Aamulla menin tapaamaan hausmeisteria. Lähtö linnanvierailulle olisi 10.45, enkä tiennyt, ehtisinkö mukaan. Hausmeisterin luona herra ja rouva Hobl keskustelivat asiasta hetken, huutamalla huoneesta toiseen ja tultiin siihen tulokseen, että avainta uuteen asuntooni ei vielä ollut, mutta voisin asua K1:ssä maanantaihin asti ja herra Hobl toisi avaimen postilaatikkooni heti kun sen saisi. Sitten voisin muuttaa. Näinhän myös tapahtui. Koska aikaa oli varsin paljon, tyhjensin asuntoon palattuani repustani ylimääräiset tavarat ja lähdin kohti juna-asemaa, retken kokoontumispaikkaa.

Aseman etupihalle alkoi kerääntyä vaihtareita. Hieman määräajan jälkeen tutorit johdattivat porukan laiturille ja pienen odottelun jälkeen junaan. Se olikin sitten aivan täynnä, lähes koko vaihtariporukka joutui seisomaan 45 minuutin matkan. Lähtö oli täsmällisesti yhdeltätoista. Minulla ei ollut mitään käsitystä koko matkasta, joku linna oli ilmeisesti tarkoitus nähdä. Karri osasi valistaa myös viinifestivaaleista. Matkalla ohitimme pienempiä kyliä ja kaupunkeja ja ylitimme yhden isomman joen, jonka tulkitsimme (oikein) Reiniksi. Matka sujui ihan mukavasti.
Neustadissa meidät johdatettiin pois laiturialueelta, hämäävästi bussiaseman pihaan. Sitten ilmoitettiin, että edessä olisi noin tunnin kävely, vauhdista riippuen. Matkaan lähdettiin lopulta karttaa lukevien tutoreiden johdolla. Pienen keskusta-alueen jälkeen alkoi ylämäki. Se ei loppuisi ihan nopeasti. Kävelimme sillalla yli raiteiden ja jatkoimme läpi omakotialueiden. Hienot omakotitalot (joista täytyy olla upeat näkymät) jäivät taakse ja mäen jatkaessa nousuaan astuimme metsään. Tie kiemurteli ison mäen, melkein vuoren, kylkeä ylöspäin eurooppalaisen lehtimetsän keskellä. Maa oli pudonneiden lehtien ja outojen siementen tai kastanjojen peitossa. Oli kyllä varsin hienoa kävellä siellä metsässä, olinkin jo ensimmäisellä bussimatkalla miettinyt, millaista olisi olla tällaisen vuoren rinteillä. Ulkoapäin katsoen metsä peittää kaiken yhtenä vihreänä pintana. Matkaa riitti lähes viisi kilometriä, suuri osa siitä vähintään pientä nousua. Välillä puiden välistä aukesi hienoja maisemia Reinin laaksoon. Pidimme vain muutaman lyhyen tauon, että hitaampi takajoukko saisi meidät kiinni. Mitä korkeammalle kiipesimme, sitä enemmän mäntyjä tuli vastaan ja sitä suomalaisemmalta metsä näytti. Linnan luona oli bussipysäkki, joten oli selvää, että maisemareitti oli tosiaan osa matkaa. Inttimarssi! Jee! Minulla on toki ollut jonkinasteiset ulkoiluvarusteet päällä koko täällä olon ajan eikä pikku marssi tuottanut maihareissa ongelmia ja evästäkin oli mukana. 


Itse linnan, Hambacher Schlossin luo piti vielä nousta jyrkkä asfalttitienpätkä. Vihdoin ylhäälle päästyämme avautui linnan portilta todella hieno näköala laaksoon ja sen moniin pikkukyliin. Kylät olivat kilometrien päässä toisistaan ja välissä sijaitsi viinipeltojen erivärisiä suorakaiteita. Kauempana näkyi savupiippuja ja tuulivoimaloita. Otimme paljon kuvia, myös yhteiskuvan koko porukasta. Sitten jakauduimme ryhmiin linnakierrosta varten. Minä tungin 35 ihmisen joukossa pienellä teatterilla piristetylle saksankieliselle kierrokselle.


Opas oli nainen pitkässä leningissä, ilmeisesti aikaan kuuluvassa. Hän johti meidät linnan ylimpään kerrokseen, portaita pitkin, tietty. Opas pyysi vapaaehtoista kantamaan lippua ja meksikolainen Aldo oli heti käsi pystyssä. Esitys alkoi. Meille kerrottiin jostain Napoleonin aikaisesta juhlasta, joka oli lähtenyt liikkeelle kyseisestä linnasta ja muuttunut kapinaksi. Vapaus ja veljeys ja kuninkaan mestaus. Esityksessä ei ihan täysillä pysynyt perässä, mutta se kuvasi saksan osien pyrkimyksiä eroon kuninkaista, Ranskan mallin mukaan. Näimme myös ihan ensimmäisen Saksan lipun. Se oli vähän haalistunut, mutta hieno juttu, kuitenkin. Esitys vei linnan pihalle ja kertoi myös sen historiasta. Roomalaiset ja keltit olivat niitä ensimmäisiä kiviä muurailleet. Taivas oli pilvinen ja tuuli kylmästi. Aldon lippu liehui hienosti. Esityksen päätyttyä linnan pihalle Felix-niminen tutor halusi vielä käydä katsomassa huoneet läpi. Pienen odottelun jälkeen tutorit totesivat, että oli aika lähteä Neustadin viinifestareille. He yrittäisivät hommata bussikyytiä, mutta halutessaan sai myös kävellä, joko suoraa, tai tuttua reittiä.


Minä ja Karri päätimme lähteä kävelemään, bussi olisi kuitenkin täynnä. Suomalaiset tytöt liittyivät seuraan. Tie kulki metsässä ja kiersi linnan mäen ennen kuin lähti laskemaan kohti kyliä. Juttelimme siinä kävellessä kaikenlaista asumisesta harrastuksiin. Ensimmäisten talojen vihdoin tullessa vastaan oli selvää, että matkaa riittäisi. Valtavan isot omakotitalot pienillä tonteillaan eivät näyttäneet vähääkään siltä, mitä olimme seudulla nähneet. Alamäkeen oli kuitenkin helppo suunnistaa ja juttua riitti, vaikka nälkä alkoikin jo tulla. Talot yhtyivät omakotialueesta kyläksi ja maastokin tasaantui, mutta Neustadista tai viinistä ei näkynyt jälkeäkään. Tai viinistä näkyi, sitä olisi saanut ostaa vähän väliä. Jossain vaiheessa huomasimme kadun toisella puolella ruotsalaispariskunnan, vaihtareita siis. Vilkutimme ja hymyilimme, mutta ruotsalaiset katosivat pian omalle reitilleen. Lopulta salakavalasti pienen kivimuurin takana tie syöksyi jyrkkään laskuun, joka oli tuttu aamun noususta! Olimme perillä! Viinifestarit löytyivät helposti ja ruotsalaisetkin ilmaantuivat taas.

Itse viinifestareilla juhlittiin siis uutta satoa ja tarjolla oli tuoretta viiniä. Oli juhlien viimeinen päivä ja paikka oli melko kuollut saapuessamme. Olimme pitkästä reitistä huolimatta ensimmäisinä perillä. Kaikilla oli niin nälkä, että etsimme äkkiä alueelta ruokapaikan. Pienen ulkona istuskelun jälkeen siirryimme sisätiloihin, missä tarjoilija ottikin tilauksen vastaan. Pihvi, sipulia ja paistettuja perunoita, sekä lasi uutta punaviiniä maistui kaikille. Viini maistui melkein viinimarjamehulle. Koska tunnelma festareilla oli kuollut ja taivas pilvessä, ilmaa viilentäen, ei oikein huvittanut jäädä. Ruotsalaiset Emma ja Martin, jotka näin jo ekana iltana, olivat myös lähdössä. Junaliput kuitenkin vaativat viiden hengen porukoita, emmekä saaneet tasalukuja kasaan ennen kuin 18.15. juna lähti. Niinpä tilasimme lasit valkoviiniä (maitolaseista täällä viintä juotiin!) ja istuimme odottamaan. Martin ja Emma onnistuivat hankkimaan tarpeeksi porukkaa 19.10. junaa, johon ehdimme mainiosti. Pääsimme istumaankin.

HaDiKossa odotti avain postilaatikossa! Koska olin aamulla poistanut lakanat sängystä, eikä K1 muutenkaan enää huvittanut, päätin muuttaa heti. Kannoin tavarani K4:ään. Ihmettelin vähän hajua ja paikan tilavuutta ja hienoutta ja tuolia verrattuna K1:een. Saapuessani vastaan tulivat heti Damyen ja vastapäätä asuvan Jennifer. Hän oli lähdössä jonkun kerroksen asukkaan valmistujaisjuhliin poikakaverinsa kanssa, mutta piti silti esittelykierroksen minulle. Täällä on asiat varsin hyvin. Juotavaa saa ostaa, pakastimiakin löytyy, keittiö on iso ja vessoja on kolme. Asukkaatkin tuntuvat mukavilta. Minut kutsuttiin heti juhliin mukaan, mutta en jaksanut mitenkään ja kieltäydyin kohteliaasti. Myöhemmin näin vielä juuri kerrokseen muuttaneen Nicon, joka sääti jotain sänkynsä kanssa.

Päivä 8

Torstaiaamuna satoi. Minulla ei ollut sateenvarjoa. Onneksi takki oli todettu vedenpitäväksi, joten lähdin äkkiä liikkeelle. Mensassa tutorryhmä odotteli hetken, Stefan ja David saapuivat hieman myöhässä. Ohjelmassa oli kampuksen esittelyä koneen näkökulmasta. Sateessa. Ensimmäisessä kohteessa oli konetekniikan luentosaleja ja tuotantotekniikan rakennus. Kävimme heidän konehallissaan. Siellä ei ollut paperikonetta, mutta oli autoja, teollisuusrobotteja, siis manipulaattoreita, ja muutamia automaattisia työstöasemia. Törmäsimme toiseen tutorryhmään, jolle joku professori lenkkareissaan piti juuri kierrosta. Proffa esitteli mikroautoa, siis matchbox-luokan lelun näköistä laitetta, jonka sisältä löytyy kaikki autossa tarvittava vaihteistosta elektroniikkaan. Niitä kootaan niin pieneen kokoon tarkasti säädellyissä olosuhteissa ja niillä testataan ilmeisesti nykyaikaisten järjestelmien yhteensopivuutta. Meille kerrottiin myös jonkinlaisesta tietokoneohjatusta metallinleikkauskoneesta, joka pystyi yhdessä robotin kanssa rakentamaan asioita metallilevyistä. Muuten kyseinen halli on kuulemma kätevä laitoksen bileiden sijoituspaikkana! Proffa sai viinipullon kiitokseksi.

Vesi alkoi tulla jo housuista läpi kun pääsimme seuraavaan kohteeseen. Enkä ollut suinkaan ainoa ilman sateenvarjoa. Ulkokierros oli melko pitkä ja sisälsi uimahallin, kontin, jossa nukkui itsenäiseen ajoon kykenevä auto (siis KITT) ja suuren Audi Max-luentosalirakennuksen. Paikallinen konetalo on vihreä kerrostalo ja siellä sijaitsevat toimistot, muutama luentosali ja kiltahuone, Fachschaft, mistä sai ilmaista kahvia. Kiltahuoneen tunnisti kyllä kiltahuoneeksi, ei eronnut suomalaisesta juuri. Seuraava sademarssi oli hieman lyhyempi ja päättyi ilmeisesti vanhaan konetaloon. Siellä oli myös jotain toimistoja ja luentosaleja ja reikä seinässä. Sitten käveltiin vielä ohi jostain yliopiston kansliasta tai jotain ja lopulta lähdettiin syömään.
Ruokailu tapahtui Multikulti-nimisessä paikassa linnan etupihan lähellä. Söin schnitzelin ja ranskalaisia. Istuimme juttelemassa kunnes kello lähestyi kahta ja oli aika siirtyä linnan pihalle seuraavaa ohjelmanumeroa varten.

Iltapäivän ohjelma oli kaupunkisuunnistus. Meidän ryhmäämme liittyi lisää ranskalaisia koneihmisiä. Sade lakkasi. Homman nimi oli kiertää viisi rastia järjestyksessä, tehdä tehtäviä ja halata mahdollisimman montaa ihmistä matkan varrella, halaukset digikameralla ikuistaen. Ensimmäinen rasti sijaitsi jollain torilla vähän Kaiserstrassesta etelään. Siellä piti tehdä olutmainos videolle, rekvisiittana valittu olutpullo ja vodka-ahoy:ta. Thomas keksi idean mainokseen, ryhmän ainoa nainen kulkisi kadulla ja vodka-ahoy:ta juovat jätkät yrittäisivät iskeä häntä. Sitten Thomas kaljapulloineen ilmestyisi ja nainen olisi heti myyty. Minä astuisin kuvaan ja suomalaisella aksentilla kehuisin olutta. Tämä myös toteutettiin: ”Hoepfner Export, der reinste, schönste und traditionelleste Bier in der Welt!”.

Ihmisiä halaten siirryimme seuraavalle rastille takaisin linnan pihalle. Ostoskärrykisa oli aiheena. Puiden välistä oli tarkoitus pujotella kolme kertaa toista työntäen, puolivälissä kuskille vodka-paukku ja kierroksen jälkeen miehistönvaihto. Yksi ylimääräinen henkilö pyöritti vielä hulavannetta samaan aikaan ja taitavasta suorituksesta sai lisäpisteitä.
Bonusrasti kauempana linnan pihalla oli kananmunan pudotus. Mythbusters-henkisesti muna täytyi pudottaa pöydällä seisten ja sen piti säilyä ehjänä. Käytettävissä oli kuusi paperiarkkia ja narua. Alussa suunnittelimme Thomasin kanssa laskuvarjoa ja vaimentavia jalkoja, mutta lopulta pelkkä pehmustus ja iskua vaimentava kärki riittivät täydelliseen suoritukseen.
Kolmas rasti linnan puistossa sijaitsevan järven rannalla sisälsi ensin liikuntaosuuden, jossa kaksi ryhmäläistä, hyvässä nousussa oleva Thomas ja toinen ranskalainen, joivat pullon olutta kaikki kerralla-henkisesti ja juoksivat kymmenisen metriä, pyörivät tyhjän pullon ympärillä päänsä sekaisin ja juoksivat takaisin. Sitten muu ryhmä juoksi lammen ympäri. Toinen osa rastia oli rakentaa lautta ja kuljettaa mahdollisimman monta olutpulloa lammen laiturin reunaa. Thomas kävi pyytämässä jostain lähibaarista kaljakorin, etsitytti ranskalaisilla pari tyhjää muovipulloa ja – pussia. Lautta sai nostetta muovipussien väliin jäävästä ilmatyynystä ja kylkiin teipatuista pulloista. Sitä vedettiin narulla. Kuljetimme täyden korillisen, kaksikymmentä, ilman ongelmia. Lisääkin olisi vielä mennyt. Lautta lähti mukaan voitonmerkkinä ja taisi lopulta päätyä jonkun ranskalaisen kämppään HaDiKossa.
Ihmiset kirmaavat lammen ympäri

Määräaika oli puoli kuusi, aikaa viimeiselle rastille oli siis puoli tuntia. Se oli kuitenkin lyhyt, täytyi tunnistaa kolme olutmerkkiä. Ei tainnut mennä ihan putkeen, yksi merkki kai osui oikein meidän ryhmällä. Loppukokoontuminen tapahtui Marktplazilla, jossa piti laulaa Melittalle paikallinen hymni, joku Baden-Wuerttenbergin kansallislaulu tai vastaava. Siitäkin sai pisteitä. Halauskuvat olisi pitänyt antaa tutoreille, mutta heidän läppärinsä ei hyväksynyt Memory stickejä vaan yritti tosissaan syödä yhden. En siis uskaltanut luovuttaa omaani. Lopulta otettiin kaikista paikallaolijoista yhteiskuva suihkulähdepatsaan reunalla. Illalla pakkasin mahdollista muuttoa varten.

Päivä 7

Aamulla hausmeisterin toimistossa todettiin, että muuttoasioihin voi palalta perjantaina. Lähdin kohti AAA:ta ja rekisteröitymistä. Oli hieman viileämpi päivä, mutta aurinko paistoi. AAA:ssa haettiin ensin oma kansio, sitten mentiin saliin, jossa piti näyttää eurooppalainen sairasvakuutuskortti paikallisille lääkintä/vakuutusviranomaisille ja heiltä saatujen papereiden sekä itse kirjautumisnivaskan kanssa siirryttiin tutorien avustettaviksi pöytiin istumaan. Täytettävänä oli vähintään kahdeksansivuinen yliopistoonkirjautumislappu ja yhden sivun kaupunkiinkirjautumiskaavake. Paperit ja passikuvat vietiin lopulta toisille tutoreille, jotka antoivat väliaikaiset opiskelijakorttipaperit ja ohjeet tietokonekeskukseen kirjautumisesta. Lähdin siis kävelemään sinne. Keskuksen edessä törmäsin meksikolaisiin, jotka ilmoittivat, että keskus on tauolla ja aukeaa vasta kahdelta. Aikaa oli yli tunti, joten jatkoin kaupungille.

Tietokonekeskuksessa oli jo jono, pääosin ruotsalaisia. Yliopistoradion toimittaja haastatteli minua siinä jonottaessa, englanniksi. Itse rekisteröityminen meni siten, että sihteeriltä saatiin allekirjoitusta ja passia vastaan tunnus ja salasana, joiden kanssa siirryttiin alakerran tietokoneluokkaan. Siellä kirjauduttiin sisään ja vaihdettiin salasana. Se sai olla korkeintaan kahdeksan merkkiä pitkä ja siinä piti olla kaksi erilaista erikoismerkkiä. Kaikkien vaatimusten tajuamiseen meni aikaa ja järjestelmä loggasi käyttäjän ulos tasaisin välein, usein juuri kun homma olisi toiminut. Kielikurssin tasokokeeseen ilmoittautuminen ei sekään ollut ihan itsestään selvää, mutta kiireinen tutor ehti sentään neuvoa vähän.

Päivän mittaan saapui onnitteluviestejä Suomesta ja illalla, ennen baarikierrokselle lähtöä vanhemmat soittivat. Kapellenstrassen KAP:ssa porukkaa jo olikin ihan kiitettävästi vaikka olin siellä kyllä ennen sovittua kahdeksaa. Karlsruhe pelasi jalkapalloa jossain muualla ja baarissa seurattiin isolta kankaalta. Ulkona satoi. Seuraavana vuorossa oli Die Krone lähellä Marktplazin pyramidia. Oxford Cafe päätti kierroksen.

Päivä 6

Tiistain ohjelmassa oli pankkitilin avaus kello 9.30. Kaiserstrassella etsin Kampsin ja tilasin ison kahvin. Siitä siirryin Postgallerie-rakennukseen, jossa Postipankki sijaitsee. Sisällä törmäsin lappeen Rannan Karriin, jonka kanssa havaitsimme, että Suomen 90-vuotisjuhlien kunniaksi myös täällä pidetään konsertti! Pitänee mennä, ilmainen kun on!

Pankin edessä oli muutamia vaihtareita. Pankki aukesi 9.30, ja sisälle muodostui pian jono. Ranskalaisilla oli sinä päivänä yliopistoonkirjautumisvuoro ensimmäisinä, joten he pääsivät jonon ohi. Heitä oli paljon. Pankkivirkailijat avasivat neljää tiliä kerralla ja toimipisteitä oli monta meille varattuna. Lopulta tuli vuoro ja tilinavaus sujuikin ongelmitta. Kaikki tilinumerosta pankkikorttiin lähetetään postitse, toivottavasti kohtuullisella aikataululla.

Seuraavana ohjelmassa oli yhteinen lounas tutorryhmän kanssa, mutta siihen oli vielä aikaa, joten pyörin taas kaupungilla. Puoli yhdeltä yliopiston ruokalaan, eli Mensaan, saapuivat Stefan ja David ja seuraamme liittyi vielä amerikkalainen arkkari Jennifer, jolta oli tutorryhmä hukassa. Ruokalinjasto itse on pitkä ja kovin automatisoitu. Ruokapöytäkeskustelu kulki USA:n, Saksan ja Suomen yliopistomaailmoissa ja kielissä. David oli kuullut pakkoruotsista ja molempia saksalaisia kiinnosti yllättäen suomen kielen suhde muihin kieliin.
Illalla kävin vielä Stadtmitte-nimisessä baarissa suoritetussa kokoontumisessa.

Päivä 5

Maanantaina oli luvassa virallista ohjelmaa erilaisten tervetulojuttujen muodossa. Päivällä kävin kahvilla ja syömässä, iltapäivällä iski kova mutta lyhyt ukkosmyrsky. Viiden jälkeen puin takin päälleni, ulkona kun näytti vielä satavan vähän, ja lähdin kaupan kautta kohti Yliopiston salia, jossa virallinen tervehdys alkaisi kuudelta. Ei muuten satanut vähän, vaan paljon! Samalla paljastui, että North Ice-takkini on todella hyvin vedenpitävä, samoin kuin reppuni. Hiukset siinä kastuivat. Sade oli kuitenkin yllättävän lämmintä, lämpimämpää kuin Suomessa kesällä. Se lakkasikin matkan varrella, mutta pienen kuuron ehdin vielä napata ennen perillepääsyä.

Ruokalan yläsalissa Akademisches Auslands Amt:n johtajat pitivät lyhyitä puheita. Morjestelin ennen tilaisuuden alkua lappeen rantalaisia ja ranskalaisia. Puheet olivat sitä normaalia, mutta ne sentään kuunneltiin seisten ja kahdella kielellä, englanniksi ja saksaksi. Preussilainen kuri? Tarjolla oli kaikenlaista alkoholitonta juotavaa ja suolaisia juttuja. Puheiden jälkeen meille esiteltiin tutorit ja jakauduimme ryhmiin, pääaineen perusteella. Ryhmään kuuluivat tutorit Stefan ja David sekä aika paljon espanjalaisia ja ranskalaisia, myös edellisestä illasta tuttu Thomas. Yksi tyttö oli Hong Kongista. Tutorit ehdottivat, että kävisimme syömässä jotain, ennen kuin siirtyisimme HaDiKoon, K1:n alakerran baarissa pidettäviin tervetuliaisbileisiin. Äänestyksessä kiinalainen voitti turkkilaisen ruoan.

Matkalla juttelin parin ranskalaisen kanssa. Ainakin muutama tiesi Tampereen (very famous) ja Remmi-tiimin (you build good car prototypes). Aika hienoa! Kiinalaispaikka oli pieni ja normilikainen, mutta kiinalaiset olivat ihan mukavia ja ruokakin kohtuullisen hyvää. K1:n baarissa oli perusbileet, perusbilemusiikilla ja puolen litran (?) olutpulloja sai eurolla. Just. Lappeen Rantalaiset olivat löytäneet Otaniemen väen, joiden kanssa vaihdoin muutaman sanan. Katja lukee jotain bioa, ja tuntee toki Jyrin. Elina lukee elektroniikkaa ja tunsi jonkun hervantalaisen, jota minä en tuntenut.

Päivä 4

Sunnuntai-iltana alkaisi virallinen ohjelma, joten kävin päivällä kaupungissa vain juomassa kahvia ja syömässä jotain. Kaikki kaupat olivatkin kiinni. Illalla lähdin ajoissa liikkeelle.
Vähän ennen lähtöäni asuntoon asti kuuluneet kovaääniset ”Karlsruhe”-huudot antoivat odottaa jalkapallopeliä. Etukäteen en ollut asiasta kuullut, mutta tiesin kaupungin joukkueen päässeen ykkösliigaan, eli tätä hehkutusta on luvassa lisää! Kun kävelin puistoalueella, aika lähellä sijaitseva stadion antoi tosissaan ymmärtää pelin alkaneen. Meno oli varmaan katossa! Puistossa oli enemmän ihmisiä kuin lauantaina. Kaupungilla peliä seurattiin äänekkäästi joka baarissa.

Illan kohtauspaikka, Gingko-niminen baari, löytyi vaivatta. Sen edessä oli jo aika joukko vaihtareita ja tutoreita. Pariin lappeen rantalaiseenkin törmäsin. Karri ja Matti lukevat kai TuTaa. Sisään mennessä meille jaettiin pöytiin johdattavat numerolaput ja siten saatiin pakka sekaisin. Oluet tarjotaan puolen litran tuopeissa. Pöydässä istui ranskalaisia ja tutustuin Alexiin, Nicolaan ja Thomasiin heti kättelyssä. Juttelin vähän kaikkien kanssa, mutta loppuillasta meksikolaisten määrä pöydän ympärillä kasvoi valtaisasti! Heitä on täällä suunnilleen viisitoista ja kun tutustut yhteen, tutustut kaikkiin. Paljastui siis, että asuntolassa tapaamani espanjalaiset olivat juurikin näitä meksikolaisia. Ihan hauskaa porukkaa, jos nyt ei hirveän syvällistä. Juttu kulki maiden erilaisuuksista ja orientaatioviikon tapahtumista espanjalaisiin kirosanoihin. Suomessa kiinnosti heitä eniten sää. Täällähän on suomalainen kesä, mutta ei ihan meksikolainen. Paikka sulkeutui kai puoliltaöin ja lähdimme vasta pakon edessä.

Päivä 3

Lauantaina kiertelin kaupungilla. Suunnitelma oli selvä: Linnalle ja sieltä suoraan etelään. Google Earthin perusteella sieltä löytyisi iso ostari ja eläintarha. Jo perjantaina havaitun pyramidiaukion kulmasta löytyi sopiva kahvila aamukahvia varten. Siitä matka jatkui ohi pyramidin, joka on siis hautamuistomerkki, kohti etelässä siintäviä vuoria. Vastaan tuli lisää isoja vanhoja kirkkoja tai vastaavia, pieni tori, jolla mainostettiin Karlsruhen kaupunkia ja sen palveluita (teemapäivä, kenties) ja jonkin sortin obeliski.

Obeliskiaukiolla oli myös sisäänpääsy ECT Shoppin Centreen. Siellä oli kauppoja H&M:stä lähtien, kolmessa kerroksessa. Alakerrasta löytyi mediakauppa, joka käytännössä sisälsi kaikkea tavaraa musiikista kahvinkeittimiin. 19:sta eurolla olisi saanut yhden kupin mallin, joka tosiaan keittää kupin kahvia kerrallaan! Hassu, mutta ei oikein riitä. Ulospääsy löytyi talon länsipuolelta, jossa sijaitsee jokin luontomuseo ja vanha kupolikattoinen kirkko pienen puiston reunoilla. Pienen kävelyn jälkeen löysin eläintarhan portin. Ei tarvinnut kauaa miettiä, menisinkö sisään. Menin! Eläintarhan yhteydessä on myös varsin iso kaupungin puistoalue.

Aurinkohan paistoi kirkkaana taivaalla, lämpötila liikkui reilusti yli kahdessakymmenessä ja oli erittäin kaunista. Eläintarhassa hienoimmat otukset olivat leijonat, kuumissaan tuskailevat jääkarhut sekä kirahvi, joka oli kirahvinavetassa. Siellä näytti ja haisi navetalle, mutta se yli neljä metriä korkea eläin söi katonrajaan ripustetusta astiasta. Löysin tien, joka kiemurteli eläintarhan reunalla olevaa mäkeä ympäri päätyen lopulta huipulle rakennettuun näköalatasanteeseen, josta näkikin komeasti ja pitkälle. Etelän vuoret eivät selvästikään olleet alppeja, vaan jotain paikallisia mäkiä. Otin kuvia joka suuntaan ennen kuin palasin alas. Mäen alla yksi jääkarhu oli pulahtanut veteen vilvoittelemaan. Siinä se kellui melko surullisen näköisenä. Puistoalueen puolelta kulkeva joentapainen oli kovassa polkuvenekäytössä. Poistuin eläintarhasta tunnin kiertelyn jälkeen.


Koska olin kukkulalta nähnyt juna-aseman lähistöllä, päätin käydä katsomassa vielä sitä. Pihassa oli ihme scifi-rekka. Jonkinlainen mainos. Suuntasin takaisin ydinkeskustaan. Tarkoituksena oli etsiä nettikahvila ja kuluttaa aikaa suunnilleen neljään asti, jotta voisi käydä mäkissä iltaruoalla ennen paluuta HaDiKoon. Sinä päivänä ei huvittanut viettää aikaa asuntolassa, joten yritin roikkua kaupungilla pitkään.


Kahvia päädyin ostamaan Kamps-nimisestä leipomosta. Kahvi maistui melkein suomalaiselta ja sopivan iso kuppi maksoi vain 1,30! Nerokasta! Kiertelin etsimässä sitä nettiyhteyttä melko kauan. Pitkän kiertelyn jälkeen löytyi nettikahvila. Luin sähköpostit (ei tärkeitä) ja kirjoitin kotiin. Saksalaisen näppis on mallia QWERTZ.

Kävelin linnan kautta asuntolaan. Linnan puistossa oli paljon ihmisiä iltaa viettämässä, taisipa vastaan tulla pari mestaajamaagia ja vesihiittäkin, miekkoineen. Myös puistossa kulkeva höyryveturi onnistui ensimmäistä kertaa kiinnittämään huomioni pillillään. Se ansaitsee tulla mainituksi, koska pikku vaunuja vetävä laite on ihan oikea höyryveturi, eikä mikään sähköjuna tai muu lelu! Hieno!

Päivä 2

Aamiainen oli ihan kohtuullinen, pari kuppia kahvia, muroja, sämpylää ja saksalaista tummaa leipää. Syötyäni oli aurinko jo nousussa ja hotellihuoneen ikkunasta näkyi hienon punainen, lentokoneiden vanojen viivoittama taivas. Bussipysäkillä olin hyvissä ajoin. Kuski ei ollut ihan syntyperäinen saksalainen, mutta vielä tässä vaiheessa pärjäsi englannilla. Olin ainoa matkustaja! Matka-aika oli 7.40-9.35, mutta Heidelbergiin saavuimme viitisen minuuttia etuajassa. Maisemat näyttivät siltä, miltä Saksan voi kuvitella näyttävän. Vähän mäkiä ja paljon lehtipuita, välillä eurooppalaisia kuusia, joiden oksat nousivat hassusti ylöspäin (talvesta kuulleetkaan…), kaupunkeja ja teollisuuslaitoksia. Alkumatkasta näkyi paljon tuulivoimaloita. Ja sumua nummilla. Myöhemmin varmistin, että reitti ylitti myös Reinin. Siellä kulki isoja laivoja.

Bussi pysähtyi Heidelbergin aseman eteen, eikä lipunmyyntipisteen löytäminen ollut vaikeaa. Täti siellä puhui saksaa, mutta ymmärsin ihan hyvin mitä se sanoi ja sain lipunkin ostettua. Juna lähti 9.48. Ulkona oli kesä, tavaraa oli kannossa ja huppari+takki+maiharit oli kuuma yhdistelmä. Juna tuli tasan minuutilleen aikataulussa. Se oli sellainen lähijuna, jossa oli aika täyttä, polkupyöriä ihmisillä mukana.
Karlsruhen rautatieasema

Perillä Karlsruhessa asema vaikutti aika eurooppalaiselta isoine, kaarevine lasikattoineen. Löysin nopeasti taksin. Hans Dickman Kolleg eli HaDiKo, opiskelija-asuntola, oli kohteena. Paikan päällä tutkin kartta-taulua ja pääsin Hausmaisterin puheille melko helposti. Hausmeister meinasi hermostua, kun en tiennyt huoneen numeroa. No, ongelma ratkesi helposti, paperit piti vain etsiä toisesta talosta. Sitten Hausmeister lähetti minut oikean osoitteen eteen ja käski jonkun apurinsa tulla hoitamaan minut sisään. Täyttelin pari paperia ja maksoin vuokran sekä vakuusmaksun. Minut ohjattiin huoneeseeni. Sisään kerrokseen astuessa ensivaikutelma oli vähän yllättävä. Käytävä, jonka varrella huoneet sijaitsivat, oli leveämpi, pidempi ja synkempi kuin olin odottanut. Siellä oli nuhjuinen kokolattiamatto, lasiset palo-ovet keittiöön ja pesutiloihin, ei ikkunoita paitsi ihan toisessa päässä, valaistuksesta vastasivat kaksi ilmeisesti jostain l’Orealilta pöllittyä valomainostaulua ja katossa kiemurtelivat sähköjohdot, ei mistään ei mihinkään. Tosi Blade Runner-tunnelma. Se oli jotenkin hienoa! Minulle esiteltiin pikaisesti keittiö, jossa oli oma kaappi ja jääkaapin hylly jokaiselle. Keittiön takana sijaitsi oleskelutila, sohva ja televisio. Pesutiloista löytyi kaksi suihkukoppia, kaksi vessaa, pesukone ja tilaa kuivata pyykkiä. Itse huone oli sitten melkoisen karu, mutta ei yllättäen. Sieltä löytyi työpöytä, tosin ilman tuolia, pöytälamppu, sänky ja vuodevaatteet, kaappi, pesuallas ja wc-kaappi. Kävimme vielä hakemassa vuodevaatteet kellarin varastosta. Muutto seuraavaan huoneeseen taas selviäsi keskiviikkona, jolloin täytyy käydä kysymässä frau ja herr Hoblnilta asiasta.
Yksin jäätyäni (muuta elämää ei kerroksesta silloin löytynyt), purin reppuni ja läppärini esiin ja hengähdin hiukan. Tiesin, että nyt oli pakko saada tuttua ruokaa, eli siis McDonaldsin etsintä olisi seuraavana ohjelmassa.

HaDiKohan sijaitsee aika metsässä, joten suorin kävelyreitti täältä keskustaan kulkee puistoalueiden poikki. Puusto oli aika eurooppalaista ja päivä kaunis, joten kävi pian selväksi, että takki kohtaa repun. Matkalla tuli vastaan paljon pyöräilijöitä. Harhailin tarkoituksella poikki yliopiston alueen, joka on melkoisen valtava verrattuna vaikka Hervannan yliopistoon. Suurin piirtein ensimmäisenä löysin sieltä metristen tolppien päähän sijoiteltuja pronssiaivoja. Niitä oli oikea tarha siellä. Ihmisten aivoja. Jesh


Yliopiston rakennusten ikä vaihteli dramaattisesti. Niiden poikki löysin takaisin puistoalueelle, ohitin suihkulähteen ja lopulta näin itse linnan. Schloss Karlsruhe, kaupungin keskipiste ja loistava maamerkki suunnistaessa ilman karttaa. Se on ihan komea talo. Kaupungin sisällöstä minulla ei sitten ollut hajuakaan, joten lähdin harhailemaan satunnaisesti kohti etelää. Löysin lopulta kauppakadun. Kyseisen Kaiserstrassen varrelta taitaa löytyä suurin osa kaupungin isoista kaupoista. Sieltä löytyi myös McDonalds. Radiossa soi Dire Straitsin Sultans of Swing. Syötyäni kuljin Kaiserstrassen maastossa ja etsin kahvilaa. Päädyin tutulta kuulostavaan, mutta silti täysin vieraaseen Starbucksiin.
HaDiKossa havaitsin liikettä kerroksessa ja menin tutustumaan. Yritin selittää löytämilleni ihmisille saksaksi, että olin juuri muuttanut kerrokseen. Ne olivat suunnilleen että ¿Qe? Englanti sujui paremmin ja sain suunnilleen selville lähikaupan sijainnin.

Päivä 1

Kohtuullisen rankan valmistelukuukauden jälkeen lähdin 20.9. Pirkkalan lentokentältä kohti Saksaa. Ryanair lensi tehokkaasti ja edellä aikataulua, oikoreittiä, kuten kapteeni asian ilmaisi. Lentoemännät eivät olleet suomalaisia. Kone oli melkein täynnä, kai, mutta istuin käytäväpaikalle jonkun vanhan pariskunnan viereen, lähelle nokkaa, joten minkäänlainen turistiluokan ahtausahdistus ei päässyt minuun iskemään.

Hotelli, B&B Hotel, oli Hahnin terminaalia vastapäätä, tien toisella puolella. Nätti vastaanottohenkilö ei ymmärtänyt nimeäni ja kirjoitti varausnumeron koneelle väärin, mutta löytyi se varaus sieltä lopulta. Huone oli neljännessä kerroksessa. Siellä oli sänky, televisio ja pesuhuone ja parit jakkarat. Muuta ei tarvittukaan. Kun sain tavarani, yhteensä n. 40 kiloa, sisään, kaivoin läppärin esiin ja löysin nopeasti hotellin wlan-verkon. Siihen rekisteröityminen onnistui kätevästi ja ilmaiseksi, salasana tuli tekstiviestinä. Sitten skypetin kotiin. Seuraavaksi oli nälkä ja koska hotelli tosiaan oli mallia B&B, lähdin lentokentälle syömään. Pizzajono ei huvittanut, joten päädyin jonkun Fritzin hampurilaispaikkaan, jossa tosin oli ainoastaan nuggetteja ja ranskalaisia jäljellä. Lähestyihän kello yhdeksää. Syötyäni kiertelin terminaalissa. Saksalaisessa auringonlaskussa etsin vielä bussipysäkin, jotta ei aamulla tarvitsisi hätäillä. Hotelliin palattuani katselin telkkarista NCISsää, saksaksi dubattuna, toki. Sieltä löytyi myös MTV (dubattu South Park!) ja leffakanava, jolta tuli 300 (die Unstirbliche!). Lueskelin vähän ja menin nukkumaan. Ikkunasta näkyi Orion, mutta ei Otavaa. Tuli se unikin joskus.
 Hotelli