Kielikurssi lähestyy (huomista) loppuaan ja normiopetuksen lisäksi tähän viikkoon sisältyi vierailu Badische Landesbibliothekissa eli kirjastossa. Tämä kirjasto tosin keskittyy tieto- ja ammattikirjallisuuteen ja melkoiset kokoelmat sieltä löytyykin. Aika hankalan arkistointijärjestelmän takaa, tosin. Kirjasto on ilmainen ja selkeästi kattavampi kuin yliopiston kirjasto, eli siitä voi ehkä joskus olla hyötyäkin. Herr Camissar opetti Skat-nimisen korttipelin, joka on kuulemma hyvin suosittu saksaa puhuvan väestön keskuudessa ympäri maailmaa. Se on tikkipeli valtavalla sääntömäärällä. Kivalta vaikutti kuitenkin. Tänään pidimme Lauran ja tsekkiläisen Ondrejn kanssa esitelmän kullasta. Se meni kai ihan hyvin, palautetta ei ehditty paikan päällä antaa. Aamukahvin voimalla pysyi ääni puhekunnossa.
Rahasiirto onnistui ja pankkikortin tunnusluvutkin ovat tiedossa. Vain koodilista puuttuu, mutta kyllä näilläkin jo mennään. Kerroksen muut asukkaat ovat pikkuhiljaa tulleet tutuiksi, mutta heistä ehkä myöhemmin lisää. Sää on ollut nyt viileämpi, melkein suomalaisen syksyn tuntuinen. Tänään jopa satoi!
Nyt yritän siis lähinnä parantua. Ensi viikolla alkavat varsinaiset kurssit. Sitten nähdään, millaista opiskelu täällä oikeasti on. Kuulemma löytyy akateemista vapautta kuin Suomessa (tai oikeastaan toisinpäin, Saksasta otettu mallia siellä kotona…), mikä tuli ranskalaisille ihan yllätyksenä, kun sielläpäin sanellaan lukujärjestykset ylhäältä. Lisäksi Karlsruhen yliopisto on stressiyliopisto. Ei välttämättä vaikuta vaihtariin valtavat paineet, mutta pianhan se selviää.
1 kommentti:
Koitahan parantua siellä! On kiva lukea kuulumisiasi täällä kalseassa kotosuomessa. Palautuu hyvin mieleen omat vaihtoseikkailut muutaman vuoden takaa.
terv. Sanna-serkku
Lähetä kommentti