Luento

Ensimmäinen luento oli keskiviikkona. Se oli aika perinteinen luento, se alkoi videotykin säädöllä, uuden videotykin haulla, uuden videotykin säädöllä ja jatkui mikrofonin säädöllä. Itse luentomateriaaliin päästyään luennoitsija oli ihan asiallinen ja oikeasti yllättävän hyvin sai selvää! Pystyi ihan seuraamaan sitä luentoa, mikä tuli yllätyksenä. Se on sitten eri asia, kun käytössä ei ole Power Pointia ja puhetahti kasvaa. Kurssin aihe on aktuaattorit.

Tiistaina koneosaston vaihtokoordinaattori professori Proppe piti lyhyen esitelmän yliopiston toimintatavoista. Vaihto-oppilaiden täytyy käydä tapaamassa omaksi mentoriksi nimettyä professoria, joka auttaa ongelmissa ja allekirjoittaa jo etukäteen tehdyn Learning Agreementin uusine muutoksineen. Kyseisessä paperissa on lueteltu kurssit, jotka aikoo suorittaa. Allekirjoitettu paperi lähetetään Suomeen, missä se ei kiinnosta ketään. Ei kyllä kiinnosta täälläkään. Ehkä ranskalaisia kiinnostaa, tai muita vähemmän vapaasti kulkevassa yliopistojärjestelmässä opiskelevia. Kursseja on kyllä löytynyt ihan hyvin ja tarpeellisista aiheistakin. Suurin osa niistä alkaa vasta ensi viikolla, joten opiskelu hahmottuu kunnolla vasta silloin.

Koko viikon on ollut oikein syksyinen sää, lämpötilatkin ovat pyörineet samoissa lukemissa kuin Suomessa. Poikkeuksellisen kylmä syksy, kuulemma. Sade on tosin puuttunut, harmaista pilvistä huolimatta.

Tiistai-iltana minä ja Thomas kävimme katsomassa Substage-nimisessä paikassa metallia. Ja kuulemassa myös. Sonic Syndicate, Dark Tranquility, Soilwork ja Caliban soittivat matalassa tilassa ihan hyvät keikat, vaikka eivät suosikkibändeihini kuulukaan. Dark Tranquility oli illan paras, vaikka kyllä Calibanin esitys aiheutti myös niskakipua seuraavalle päivälle.

Eikä tässä sitten tämän kummempia, tällä kertaa.

Schwarzwald

Jos on kipeä, kannatta pysyä sisällä lämpimässä. Lähdin lauantaina Schwarzwaldiin kokeilemaan kylmää tuulta ja toivomaan lumisadetta.

Viimeisellä kielikurssitunnilla oli tarkennettu matkasuunnitelmaa ja kylmän sään takia oli tarkoitus liikkua vain pienellä alueella 20 kilometrin vaelluksen sijasta. Siksi minäkin uskaltauduin mukaan, vaikka flunssa vielä olikin.

Tapaaminen oli rautatieasemalla kello 9.50. Olin hieman etuajassa, joten kävin aseman kaupassa ostamassa lisää suklaata. Siellä törmäsin kurssilta tuttuun USA:laiseen Derekiin ja Lauraan, joka oli ottanut aviomiehensäkin mukaan. Kävelimme yhdessä pihalle, jonne olikin kokoontunut iso joukko kielikurssilaisia. Herr Camissar saapui aika lailla 9.50. Odottelimme kymmenisen minuuttia, juna kun lähti 10.05. Ranska oli hävinnyt rugbyssä Argentiinalle, mikä aiheutti läpänheittoa kansalaisuuksien välillä. Marssimme yhdessä junalle, joka oli aikataulussaan.

Aurinko paistoi ja matka sujui mukavasti. Baden-Badenin asemalla kaikki onnistuivat nousemaan junasta. Bussipysäkki oli ihan juna-aseman vieressä. Bussia saikin odotella vartin verran, emmekä olleet ainoita lähtijöitä. Pysäkiltä ei nähnyt mitään ihmeellistä, ei edes vuoria. Ilma oli viileä mutta kaunis.
Baden-Baden ja bussin odotus

Kun bussi viimein saapui, ahtauduimme kaikki sisään, tosin vasta tönivien vanhusten vihaisen lauman perässä. Ohi kiitävä Baden-Baden näytti aika rikkaalta paikalta, mitä se tietysti onkin. Kaupungin jäädessä taakse tie nousi ensin jyrkästi halki eurooppalaisen lehtimetsän. Värikkäät laaksot olivat jo tässä vaiheessa hieno näky. Matkan jatkuessa ylöspäin alkoi puustokin odotetusti muuttua kovin tutunoloiseksi. Kuuset syrjäyttivät lehtipuut ja metsä oli synkkää ja tiheää. Välillä hakkuuaukeiden tai myrskytuhoalueiden läpi näkyvät maisemat olivat yhä komeampia. Matkan lähestyessä loppuaan suurta innostusta herätti ojanpenkoille ja puiden oksille kerääntynyt kuura. Valkoista oli vähän väliä.
Hotelli

Bussi saapui korkean hotellin pihaan. Näkyvissä oli monenlaista matkamuistomyymälää. Tuuli puhalsi kylmästi ja kaikki kaivelivat lämpimämpiä vaatteita esiin. Kävelimme hotellin nurkan taakse ja siellä meitä odotti Mummelsee. Ei se mikään kunnon järvi ollut, vaan iso lampi metsän keskellä, mutta yli kilometrin korkeudessa kuitenkin. Otimme kuvia lumisella laiturilla. Koska frau Kintzenillä kesti, päätimme kiertää järven. Järvi on aivan mäenrinteen alla, joten sitä kiertävä polku kulkee jyrkän nousun ja järven välissä. Puut olivat pääasiassa kuusia. Viima otti järven yli vauhtia ja tuntui oikein hyytävältä. Hetken jo epäilin matkan järjellisyyttä, sairauden kannalta. Rannalta löytyi myös vanhoja kivirakennelmia, ilmeisesti Toisen maailmansodan ajoilta.
Mummelsee

Palattuamme oli frau Kintzenkin jo saapunut. Lähdimme hotellin kiertäen kiipeämään kohti kyseisen mäen korkeinta kohtaa, josta avautuisi kuulemma hienot näköalat. Paikan nimeksi paljastui kivisestä tienviitasta pääteltynä Hornisgrinde, mikä aiheutti ensin minussa ja sitten Derekissä aika repeämisen. Horn is GRIND!!! Tälle naureskeltiin koko matka.

Hiekkatie nousi jyrkästi. Pian se muuttui pienemmäksi metsäpoluksi ja sukelsi kuusien joukkoon. Alueen yllä pyöri pieniä, harmaita pilviä ja muutama lumihiutalekin taisi pudota. Tiheämmässä metsässä lunta oli maassa ihan selvästi. Aluskasvillisuudesta ei ollut viitteitä, eikä niin synkkään kuusikkoon aurinko taidakaan löytää, edes kesällä. Juttelin Derekin ja Lauran kanssa vähän ja yritin kuunnella herr Camissarin ja Frau Kintzenin kertomuksia. Maassa kulki välillä kivisiä vesikouruja ja muutamassa paikassa oli luonnonkivistä rakennettu pienet portaat. Metsän keskellä oli ihan kotoisa tunnelma, kunnes katsoi vähän sivummalle. Siellä alkoi jyrkkä alamäki jonnekin hyvin kauas, lopusta ei ollut tietoa. Ihan sellaisia ei ole Suomessa. Polun vasemmalla puolella puiden keskeltä ilmestyi ränsistyneitä autiotaloja. Kun polku kaartui jyrkästi vasemmalle ja liittyi asfalttitiehen, rakennukset paljastuivat osaksi vanhaa ranskalaista sotilastukikohtaa, ainakin todennäköisesti.
Autiotaloja

Tiehen oli maalattu 1140 metrin ja jonkun vielä isomman korkeuslukeman kohdille merkit. Tien päässä kohosi Hornisgrinden valvontatorni, jota ranskalaiset olivat käyttäneet toisen maailmansodan jälkeen. Olimme huipulla. Lunta oli näkyvissä joissain paikoissa ja harmaat pilvet roikkuivat hyvin lähellä. Torni oli valitettavasti suljettu, joten kaikkein parhaat näköalat jäivät tällä kertaa väliin. Otimme auringon sopivasti paistaessa yhteiskuvia tornin juurella, minkä jälkeen ryntäsimme ihailemaan maisemaa. Ruosteisten hallien takana, pienen aukean laidoilla, aukesi pudotus ja sen yllä näköalat ympäröiville vuorille ja kaupunkeihin niiden takana. Jotkut olivat kai Ranskan puolella. Kaikki ottivat innoissaan kuvia. Aivan rinteen reunalla oli puisia pöytiä, joiden päältä yritimme kaapia lunta lumipalloihin, mutta sitä ei ollut tarpeeksi ja se oli liian jäistä. Lumisota jäisi myös toiseen kertaan, totesimme norjalaisen Eivindin kanssa.
Hornisgrinden torni


Kuvaussession jälkeen koko ryhmä siirtyi hiljalleen kohti kauempana näkyvää lähetystornia. Näkötornin jäädessä taakse paljastui myös neljä suurta tuulivoimalaa. Leikimme hetken lasten köysiradalla. Tuuli puhalsi taas, mutta ei niin kylmästi kuin alempana, tai ehkä siihen oli vain tottunut. Pilvet väistyivät vähitellen ja aurinko valaisi koko mäenharjan. Maisema jatkoi loistavuuttaan. Suuren aukean toisessa päässä oli pienempi näkötorni, johon sentään sai kiivetä. Ylhäältä näkyi myös mäen toiselle puolelle, missä Schwatzwald levittäytyi horisonttiin. Herr Camissar osoitti pohjoisesta Karlsruhen ja laittoi kiikarinsa kiertämään. Minä näin ainakin jonkinlaisen tehtaan, joka ilmeisesti sijaitsee kaupungin lähellä, mutta en jaksanut tutkia tarkemmin. Kivilaatoista tehdyn polun toiselta reunalta löytyi taas järjetön alamäki. Frau Kintzen lähti vetämään ryhmää kohti metsää tukikohdan lähellä. Polku kulki pitkät pätkät puusiltoja pitkin ja aukea mäen päällä paljastui suomalaistyyliseksi suoksi! Matka kulki tukikohta-alueelle uutta tietä. Ohitimme vanhan linkkimaston joka seisoi piikkilangalla katetussa aitauksessa valtavine linkkipeileineen. Rakennukset olivat autioita ja ruosteisia. Pian olimmekin tuttujen autiotalojen luona ja tulopolku kiemurteli edessämme alaspäin.

Mäenharja ja torni toisesta suunnasta


Suo!
Derek ja synkkä metsä
Paluumatka

Takaisin hotellille päästyämme siirryimme ravintolaan kahville. Tilasimme paikallista erikoisuutta, kirsikkakakkua. Paikka oli kaikkineen kuin Twin Peaksista, paitsi että tarjoilija ei tuonut minulle kyselyistä huolimatta tilaamaani kahvia! Herr Camissarilla oli toki kortit mukana, joten ruokaa odotellessamme pelasimme Skatia. Pikku hiljaa säännöt alkavat pysyä muistissa, mutta mistään taktiikasta ei ainakaan minun kohdallani voi puhua.
Parkkipaikka

Bussimatka alas oli taas maisemien juhlaa. Helikopteri lensi vastaan, samalla tasolla kuin bussi. Aurinko näytti laskemisen merkkejä. Kaikkia väsytti, Derek nukahteli menemään. Asemalla odottelu kesti vain kymmenisen minuuttia ja juna oli taas aikataulussa kuin natsi, vain viisitoista sekuntia myöhässä. Tai juna, raitiovaunu se oli, sellainen uudempi malli joka kykenee kulkemaan myös junaradalla, junan vauhtia. Matka oli aika hiljainen. Karlsruhessa juna muuntautui ratikaksi ja ajoi keskustaan.

Oli kyllä uskomattoman hieno paikka se Schwartzwald, melkein kuin Suomi, paitsi että siellä on vuoria. Ostan teltan ja muutan sinne asumaan. Tämä reissu pieksi kaikki aiemmat täällä tehdyt sata-nolla, eikä edes maksanut mitään, koska opiskelijalipulla saa liikkua julkisilla kulkuvälineillä ilmaiseksi 100 kilometrin säteellä Karlsruhesta (tai jotain). Ei siis ollut viimeinen vierailu alueella. Talvella siellä voi kuulemma hiihtääkin.

Entä se flunssa sitten? Matkan aikana yskitti vähän, mutta tänään on ollut selkeästi parempi päivä, eli ainakaan mitään haittaa siitä ei ollut. Ehkä puhdas metsäilma auttoi, tai hauskuus.

ps. Kiitos Sannalle kommentoinnista, muutkin saisivat sitä harrastaa, jos ehditte

The Pestilence that walks the Earth

Tässä onkin jo hetki viime lisäyksestä vierähtänyt, mikä johtuu kai siitä, että täällä ei ole oikein tapahtunut mitään ihmeellistä. Paitsi se, että sairastuin. Jonkinlaiset flunssaoireet ovat kiertäneet ainakin vaihtareiden keskuudessa jo monta viikkoa ja viime sunnuntaina oli minun vuoroni. Kurkkukivusta se lähti ja päättyi ihan normaaliin räkätautiin, joka jatkuu vieläkin. Kuumetta ei ole ollut. Kaikenlaiset vitamiinilähteet ja hunajatee ovat luonnollisena seurauksena olleet ruokalistalla. Joku paikallinen ehdotti suuria päivittäisiä lämpötilanvaihteluita syyksi, ja olihan siinä toisaalta viime viikolla peräkkäisinä iltoina jotain toimintaakin järjestetty, viimeiseksi niitiksi. Mutta kai se tästä vähitellen helpottaa, viimeistään kun lepää viikonlopun.

Kielikurssi lähestyy (huomista) loppuaan ja normiopetuksen lisäksi tähän viikkoon sisältyi vierailu Badische Landesbibliothekissa eli kirjastossa. Tämä kirjasto tosin keskittyy tieto- ja ammattikirjallisuuteen ja melkoiset kokoelmat sieltä löytyykin. Aika hankalan arkistointijärjestelmän takaa, tosin. Kirjasto on ilmainen ja selkeästi kattavampi kuin yliopiston kirjasto, eli siitä voi ehkä joskus olla hyötyäkin. Herr Camissar opetti Skat-nimisen korttipelin, joka on kuulemma hyvin suosittu saksaa puhuvan väestön keskuudessa ympäri maailmaa. Se on tikkipeli valtavalla sääntömäärällä. Kivalta vaikutti kuitenkin. Tänään pidimme Lauran ja tsekkiläisen Ondrejn kanssa esitelmän kullasta. Se meni kai ihan hyvin, palautetta ei ehditty paikan päällä antaa. Aamukahvin voimalla pysyi ääni puhekunnossa.

Rahasiirto onnistui ja pankkikortin tunnusluvutkin ovat tiedossa. Vain koodilista puuttuu, mutta kyllä näilläkin jo mennään. Kerroksen muut asukkaat ovat pikkuhiljaa tulleet tutuiksi, mutta heistä ehkä myöhemmin lisää. Sää on ollut nyt viileämpi, melkein suomalaisen syksyn tuntuinen. Tänään jopa satoi!

Nyt yritän siis lähinnä parantua. Ensi viikolla alkavat varsinaiset kurssit. Sitten nähdään, millaista opiskelu täällä oikeasti on. Kuulemma löytyy akateemista vapautta kuin Suomessa (tai oikeastaan toisinpäin, Saksasta otettu mallia siellä kotona…), mikä tuli ranskalaisille ihan yllätyksenä, kun sielläpäin sanellaan lukujärjestykset ylhäältä. Lisäksi Karlsruhen yliopisto on stressiyliopisto. Ei välttämättä vaikuta vaihtariin valtavat paineet, mutta pianhan se selviää.

Miltä täällä näyttää?

Kielikurssi on jatkunut tasaisesti kuten tähänkin asti, paitsi että keskiviikkona kävimme luonnontieteellisessä museossa. Siellä opettaja kertoi ensin museon historiaa, minkä jälkeen meidät jaettiin ryhmiin tekemään pienet esitelmät museon metsäaiheisen näyttelyn eri osista. Näyttelyssä kerrottiin metsän eri käyttötavoista ja niiden historiasta. Tietoa sai myös eurooppalaisista eläimistä ja luonnon kiertokulusta. Oli siellä täytetty metsokin. Ne, siis elävät, ovat kuulemma ranskassa harvinaisia. Meinasi tulla mökille ikävä siellä ”luonnon” keskellä. Esitysten jälkeen kiertelimme australialaisen Lauran ja ranskalaisen Stefanin kanssa muutkin näyttelyt, akvaario-osaston oikeista kaloista (paljastui, että hai on saksaksi der Hai) geologianäyttelyn kautta esihistorian osastolle, jossa oli kaikenlaisia fossiileja sun muita luurankoja. Yhtä pääkalloa lukuun ottamatta dinosaurukset olivat piilossa, mutta kyseisessä museossa on kuulemma erittäin kattava fossiilikokoelma, tutkimuskäytössä. Steven Spielberg kavereineen oli käynyt sitä Jurassic Parkia kuvatessaan hyödyntämässä.
Luonnontieteellinen museo

Keskiviikkona sain vihdoin pankilta tilinumeroni ja torstaina saapui isompi kasa kirjeitä. Niistä löytyi 1) säästötilin numero, 2) pankin nettitunnus, 3) pankin puhelinpalvelun tunnus sekä 4) pankkikortti. Innokkaasti syöksyin netin syövereihin tutkimaan mahdollisuuksiani siirtää rahaa tilille. Papereissahan sitä tarvittavaa IBAN-koodia ei lukenut, mutta arvelin sen löytyvän nettisivulta. Etsinkin sitä melkein puoli tuntia. Rekisteröitymisen jälkeen selvisi, että en voisi tehdä oikein mitään ilman TAN-lukuja, eli sitä tunnuslukulistaa, mikä on Suomessakin käytössä. Se tulee postissa myöhemmin. Samoin tulee pankkikortin PIN-koodi. Eli odotus jatkuu! Jostain löytynyt FAQ antoi kuitenkin ymmärtää, että IBAN-koodi olisi pankin sivuilta löydettävissä. Valitettavasti neuvottuja linkkejä ei ollut mistään. Lopulta downloadasin jonkinlaiset tilitiedot Excel-muodossa koneelleni ja sieltähän se löytyi! Onnistuin siis vihdoin käynnistämään EU-rahansiirron. Katsotaan, kauanko kestää.
Pankkitilin avaus tarkoitti käyntiä pankissa, seitsemää eri, ja eri aikaan saapuvaa, kirjettä, jotka tarvitaan käytännössä kaikki, että mikään toimisi, sekä erillistä rekisteröitymistä nettiin. Suomessa homma hoitui kahdella pankkireissulla ja kahdella kirjeellä.

Illalla oli HaDiKon rakennus K3:n baarissa mini-Oktoberfest, jossa törmäsi aika moneen tuttuun.

Ilma alkaa viiletä täälläkin, vaikka mistään suomalaisesta syksystä ei voi puhua. Aamuisin on siinä kuudesta kymmeneen astetta ja keskipäivällä voi takin jo jättää pois, mutta päivätkin viilenevät. Kesällä voikin sitten kuulemma olla 35 astetta viikkoja putkeen. Siirtomaa-aikoina Afrikkaan tai Kiinaan lähdössä olleet saksalaissotilaat koulutettiin täällä kuumiin oloihin. Hauskaa tiedossa.


Kaupunkia eläintarhasta pohjoiseen

Miltä täällä sitten näyttää? Kaupungin keskusta itse on aika rauhallinen paikka. Ydinkeskusta toimii kävely- ja ratikkakatu Kaiserstrassen ympärillä, muutaman korttelin säteellä. Sieltä löytyy tavarataloja, isoja vaatekauppoja, paljon kirjakauppoja ja ravintoloita. Leipomokahviloita on joka korttelissa, kuin partureita Tampereella. Rakennukset edustava suomalaista korkeutta, mitään pilvenpiirtäjiä täällä ei ole. Niiden ikä vaihtelee paljon ja yllättäen, uudempien talojen välistä löytyy vähän väliä jokin vanha kirkko tai vastaava. Kaupunki on vain kolmesataa vuotta vanha, eli keskiajan jäänteet puuttuvat. Patsaita on paljon, sekä vanhoja että moderneja. Puistoja ja puita, jotka alkavat toden teolla kellastua ja pudottaa lehtiään, on myös runsaasti, mikä lisää jännää rentoutta tai rauhallisuutta. Kaupunki on rakennettu siten, että säteittäisten katujen alkupisteenä on linnan keskimmäinen torni. Se näkyy siis joka suunnasta kauas. Linnan puisto on suosittu paikka viikonloppuisin. Se yhtyy pohjoisessa metsäalueeseen, joka ulottuu kymmenen kilometrin päässä Forschungszentrum Karlsruheen (paikallinen MIT). Ydintutkimuskeskus, käytännössä.

"En mä jaksa lukee tätä. Katon Wikipediasta."


Ettlinger Torin kauppakeskus


Keskuskatu Kaiserstrasse


Marktplatz


Kaupunkinäkymää Europaplatzin kulmalta

Kielikurssi kestää vielä viikon ja ensi viikonloppuna olisi kuulemma mahdollista lähteä kurssiporukalla, herr Camissarin johdolla, tutustumaan johonkin lähialueen nähtävyyteen. Kävely/vaellus Schwarzwaldissa oli ainakin esillä. Sitten itse opiskelu tulee vähitellen ajankohtaiseksi.

Kahviviittaus


Lisää huonetta

Päivitys ja korjaus

Korjasin kuvien linkit. Nyt ne aukeavat ihmissilmällä erotettavaan kokoon.

Kielikurssilla on tähän mennessä paljastunut, että olen tosiaan ryhmässä kolme, eli kolmanneksi parhaassa. Se on siitä hyvä, että neljälle ensimmäiselle ryhmälle opetetaan ammattisanastoa. Siispä meillä on käytännössä kolme tuntia matematiikan perusteita viikossa. Jotain yksikköympyrää se kävi viime kerralla läpi. Herr Mäckle, matematiikan opettaja. Eihän minulla noista saksankielisistä matematiikkatermeistä ollut mitään käsitystä, eli varsin tarpeellista opetusta. Kahvia kyllä tarvitaan, kun ensin on kielioppia ja sitten matematiikka ja kaikki puhuu saksaa.

Niin, ja taistelin perjantaina sen jonotuksen kaupungin asukkaaksi ilmoittautumiseen, vaikka se jotain kolme tuntia kestikin. Ranskalaisten kanssa jutellessa aika kului. Palkinnoksi sai ilmaiseen joukkoliikennematkailuun oikeuttavan lipun ensimmäiselle lukukaudelle, alennuskuponkeja ja mahdollisuuden voittaa polkupyörä joskus keväällä.

Viikonloppuna kävin taas katselemassa ympäristöä. Aika moni lähti Stuttgartiin wannabe-oktoberfesteille, mutta ei huvittanut tunkea sinne. Niinpä kävin tutkimassa KSC:n kotikenttää, Wildparksstadionia. Siellä oli muuten taas tänään peli. Niihin on vaan liput myyty loppuun kuukausia ennakkoon, tai näin ainakin tutorit väittävät.


Tänään oli aamulla jo vähän viileämpää, suomalaisen oloinen syksy. Keskipäivään mennessä oli taas kesä, mutta kai se tästä jonkinlaiseksi talveksi vähitellen kääntyy. Ostin lipun Calibanin keikalle, joka on Karlsruhessa 23.10. Helsingissä samaisella kiertueella nähdään myös The Haunted, mutta eivät ruotsalaiset taida jaksaa tänne asti. Ilmoittauduin illemmalla vaihtari-exculle Hampuriin, 16.11. ja pari päivää siitä eteenpäin, Hampuri kun on aika kaukana. Bändeistä ja excuista puheen ollen, Wacken Open Air-festarit ensin kesänä lähenivät minun kohdallani todellisuutta aika harppauksen, kun paljastui, että siellä soittavat sekä Iron Maiden että Carcass (!!!).

Pyykinpesua ja siivousta on myös suoritettu onnistuneesti, ruoanlaitto on ollut vielä erilaisten pienten ja suurten yritysten harteilla, mutta kyllähän täällä on keittiössä tilaa kokkailla, kunhan nyt alkaa hahmottaa näitä tuotemerkkejä ja ruokatavaroiden nimiä.

Arki alkaa siis häämöttää tulevaisuudessa, mutta vielä saa säätää ja hankkia tavaroita ennen kuin voi rutiineista puhua. Mutta varsin hyvin ovat asiat täällä nyt.
Löytyi myös vaihtoehtoinen veturi junaan! Diesel!

Päivä 14 - Nyt

Tänään on Saksojen yhdistymisen vuosipäivä. Muuri kaatui 9.11., mutta samana päivämääränä tapahtui myös natsien Kristalliyö ja muitakin ikävyyksiä, joten juhlia siirrettiin. Tai ei täällä mitään juhlita, onpahan vaan pyhä. Olen ollut asunnolla koko päivän, ensimmäistä kertaa. Säädän tätä blogia ja soittelen skypellä. Kaksi viikkoa täällä!

Lippu on nostettu

Alempaa voi siis lukea tähän mennessä tapahtuneen, jos jaksaa ja ehtii. Jatkossa en kirjoittele tänne noin pitkiä, enkä joka päivä. Eipä jatkossa noin paljon uutta kerralla tapahdukaan, ainakaan joka viikko!

Päivä 13

Taivas oli harmaa kun lähdin kohti AAA:ta ja kielikurssia. Tilaisuus alkoi tutussa salissa. Meidät jaettiin koemenestyksen perusteella ryhmiin. Minun nimeni huudettiin noin kolmannen ryhmän kohdalla, mikä saattaa kuvata menestystä, tai sitten ei. Mukavanoloinen setä otti meidät joka tapauksessa mukaansa ja johdatti meidät kaupungista kertoillen jonnekin Kaiserstrassen eteläisten kortteleiden syövereihin, jossa sijaitsi yliopiston kielikeskus.

Kolmannessa kerroksessa meitä odotti frau Kintzen, perinteisen hermostuttavan hienostunut ja äkkipikaisen oloinen saksanopettaja. Hän esitti etymologisia tulkintoja nimistä ja laittoi meidät ratkomaan ristikkoa. Lisäksi hän kertoi kurssin ohjelmasta, johon liittyi referaatti ja museokäyntejä. Ryhmässä oli viisi jäsentä, kaksi ranskalaista, australialainen tyttö ja vielä norjalainen. Noin puoli yhdeltätoista oli vartin tauko, jonka käytimme kotitehtäväksi tulleen ristikon ratkomiseen. Tauon jälkeen aikaisempi setä palasi opettamaan meitä ja esittäytyi uudelleen Juergen Camissariksi. Hänen kanssaan kerroimme taas hieman itsestämme ja saksanopiskelustamme. Hän hehkutti Suomen koulujärjestelmää, poikansa rehtori oli kuulemma käynyt Suomessa kaksi kertaa, mallia katsomassa. Sitten täytimme tehtävälapun, jossa pohdittiin erilaisten kommenttien sopivuutta eri ihmisten kanssa keskusteltaessa, siis mitä voit sanoa pomolle ja mitä kaverille. Samalla hän kyseli, miten vastaavat toimisivat kunkin ryhmäläisen kotimaassa. Kaikki puhe tapahtui saksaksi. Kurssi loppui kahdeltatoista ja jatkuu torstaina yhdeksältä, tällöin isommalla porukalla, kun muutkin ovat saaneet kielitaitonsa testattua.

Oli tarkoitus käydä ensin Kampsissa kahvilla ja mennä sitten Mensaan rekisteröitymään kaupungin asukkaaksi, mutta aloin jutella ryhmän norjalaisjäsenen kanssa ja päätimme mennä suoraan Mensaan. Pummimme kyydin ratikalla. Snorkkeli oli Trondheimista, joten toki keskustelimme Badekarpadlingenista, eli KoRKin Norjanreissuista. Perillä Mensassa odotti ehkä viidensadan metrin jono, jossa jaksoin seisoskella noin kymmenen minuuttia. Torstaina uudestaan!

Illalla oli vaihtareiden kantapöytä, eli Stammtisch, jossain keskustan baarissa. Ulkona oli videotykkiavusteinen jalkapallokatsomo, jossa seurattiin Stuttgart vastaan Barcelona-peliä. Toisaalla, ylioppilaskunnan tiloissa, oli samaan aikaan Metal Battle, jossa minä ja Thomas vierailimme myös. Siellä oli kyllä Metal, mutta ei Battlea. Taistelua ei käyty bändien, vaan dj:den välillä. Tylsää, mutta oli siellä sentään olutta ja Amon Amarthia.

Päivä 12

Heräsin ajoissa viemään avainta herra Hoblnille. Lähtiessäni varauduin toki pieneen byrokratiaan, mutta niin se vaan taas meni, että Poststellelta se nuori kaveri lähetti minut K1:een herra Hoblnin luo, mistä minun piti mennä K4:ään tapaamaan rouva Hoblnia. Hän puolestaan käski minut K2:n kellariin, jossa asukastoimikunta jakoi vuokrasopimuksia. K2:sta palasin K4:ään, odotin viidestä kymmeneen minuuttia rouva Hoblnia, joka otti paperit vastaan, vei minut huoneeseeni, tarkisti, että kaikki tavarat olivat paikalla ja soitti herra Hoblnin paikalle. Hän puolestaan kyseli K1:n vuokrasta ja vakuutusmaksusta ja kun näytin kuitin, Hoblnit sopivat, että rouva maksaisi vakuutuksen minulle takaisin ja herra puolestaan rouvalle. Rouva Hoblnin toimistossa sain rahat käteen, allekirjoitusta vastaan ja varmistin vielä toistamiseen, että tulevaisuudessa postitse saapuva pankkitilin numero ei ollut ongelma. Siinäpä se.

Kielikurssin tasokoe alkoi 11.45 ja matkaan lähdin puolisen tuntia ennen. Kokeen piti olla AAA:ssa, mutta pihassa vastaan tullut Florent ilmoitti sen olevan Tietokonekeskuksessa. Ei tullut edes kiire, aikaa suorastaan jäi! Kellarissa meidät opastettiin oikeaan luokkaan. Itse koe tapahtui netissä, kielikurssin järjestäjän sivuilla. Se vaati loggautumisen sisään ja luvan saatuamme aloitimme. Koe sisälsi kahdeksan aukko-tehtävää, joihin piti täydentää sanojen osia. Tuttua saksanopettajani Norbert Jölichin ansiosta. Aikaa oli viisi minuuttia per teksti. Tulokseni taisi olla 55% oikein, eli taso B1. Luokan ulkopuolella olivat suomalaiset tytöt, jotka olivat myöhästyneet koepaikan siirron takia ja joutuisivat suorittamaan testin vasta huomenna. Lähdin keskustaan. Oli taas ihan järkyttävä hellepäivä.

Kello kahdelta alkoi kaupungintalon edessä kaupunginjohtajan tervetulotoivotus. Meidät johdatettiin yllättäen sisään, kaupunginjohtajan vastaanottoa varten. Suuressa kaupunginvaltuuston salissa korkean seinän peitti todella hieno tyylitelty kaupungin kartta, jossa näkyvät kehät ja säteet ja satama ja Rein. Siihen oli merkitty myös oikeuden, taiteen ja urheilun symboleja. Varakaupunginjohtaja puhui ensin, vastuussa opiskelusta ja maahanmuutosta kun on. Hän kertoili kaupungista ja omista vaiheistaan englanniksi, välillä myös espanjaksi. Toinen puhuja oli eräs yliopiston rehtoreista. Hän hehkutti yliopistoa. Sitten katsoimme kaupungin mainosvideon. Editointi on vähän kehittynyt kaheskytluvulta, mutta muuten nämä ovat aina samanlaisia, musiikkia myöten. Videon jälkeen tarjottiin vielä viereisessä pikkusalissa appelsiinimehut ja mainoskassit.

Ostin Aldista, eli Saksan Lidlstä, tutorien suositteleman Aldi Talk-prepaid liittymän. Asunnossa asensin sen, laitoin vanhan kännykän Soneran sim-kortilla varustettuna latautumaan ja keitin kahvit. Kesti melkein viisi tuntia, ennen kuin uusi sim-kortti suostui aktivoitumaan.