Joulu joutuu

Joulu saapui Karlsruhen kaupunkikuvaan joskus marraskuun lopussa. Siitä lähtien koko touhu on kasvanut jatkuvasti, kunnes se lopulta täyttää pääkatu Kaiserstrassen kaikki sivukujat ja aukiot. Ainakin melkein. Pieniä myyntikojuja (joista yksi ehti jo palaakin) ja muuta hauskaa tekojääradasta karuselleihin löytyy kaikkialta. Tietysti kaupat lisäävät punaisuutta näyteikkunoillaan ja mainoksillaan. Saksalaisiin itseensä joululla ei tunnu olevan vaikutusta. Meidän keittiössämme on kyllä muovikuusi, mutta siinäpä se sitten onkin.



Sää on ollut vähän sateisempi (hirveän lämmintä sadetta!) kuin ennen ja muutaman kerran on tuullut ihan myrskylukemissa. Viime viikonlopusta asti on ollut pientä pakkasta ihan päivälläkin, ainakin sen verran, että vesilätäköt ovat jäässä.

Musiikkirintamalla ranskalaiset hehkuttivat kotimaansa Old Dead Treetä niin, että täytyi mennä mukaan katsomaan keikkaa, mutta ei se nyt niin ihmeellinen ollut. Sen sijaan Ensiferumin Kalevala-henkinen vierailu oli parhautta, sai laulaa mukana suomeksi. Myös lämppärinä toiminut Insania oli yllättävän hauska livenä, kun taas Taiwanin Cradle of Filth Chthonic oli täysin väärässä paikassa.

Opiskelun puolelta ei kuulu mitään uutta, kurssit jatkuvat vielä ensi vuoden puolelle. Kai sitä vähän paremmin ymmärtää kuin aluksi.

Ensi keskiviikkona on lähtö Suomeen, joululomalle. Takaisin tänne lennän 6.1.2008.

Hampuri

No kylläpä se taas kesti.

16.11.
Hampurinreissu alkoi kello 3.45, vaikka matkaan päästiinkin vasta tunnin odottelun jälkeen. Lähtijöitä oli sata, eli kaksi bussilastillista. Matka kului epämukavasti nukkuen, ainakin ensimmäiseen taukoon asti. Karlsruhen ja Hampurin väliin mahtui ihan oikeasti talvisia maisemia, mutta perillä sää oli harmaa ja sateinen. Bussit ajoivat Jugendherbergen eli nuorisohostellin pihaan vähän ennen yhtä.


Sisäänkirjautumissäädön jälkeen kävimme satamakierroksella, joka suoritettiin veneillä. Näimme isoja rahtilaivoja ja jäänmurtajan kuivatelakoilla, valtavia konttivuoria ja öljynjalostamoja. Kuljimme tulvaporteista maailman yhdeksänneksi suurimman sataman lastausalueelle, missä konttilukkeja liikkui valtavien nostureiden alla jatkuvasti. Vedenpinnan noustua tarpeeksi ajoimme Speicherstadtin eli varastokaupungin kanaaleihin. Niiden reunoilla punatiiliset talot kohosivat korkeuksiin. Varastokaupunkiin oli ennen konttien aikakautta purjehdittu tuomaan rahtia säilöön. Talot suoraan veden äärellä olivat tehneet varastoinnista helppoa ja se oli ollut ilmeisesti myös tullivapaata. Kierros kesti noin tunnin ja sen päätyttyä ilta alkoi jo hiljalleen hämärtää.




Illalla suuntasimme Reeperbahnin kulmassa sijaitsevalle Dom-nimiselle Volksfest- eli karnevaalialueelle. Kyseessä oli siis valtava tivoli, jonka kojut ja laitteet levittäytyivät neliökilometrin alueelle. Siellä riitti kaikkea piparkakkukojuista kummitusjuniin ja vähintään kolme versiota jokaisesta laiteesta. Kierroksen jälkeen lähdimme takaisin hostellille, jonka alakerran baarissa loppuilta kuluikin, suomen kielioppia saksalaisille tutoreille selittäen. Aika tehokkaasti on ne asiat unohtuneet, kovasti sai miettiä suomalaistenkin kesken.


17.11.
Lauantaiaamupäivällä ajettiin kaupunkikierros samoilla busseilla, joilla olimme Hampuriin tulleet. Ajoimme alkusi niiden kalliiden hotellien ohi ja käännyimme sieltä Reeperbahnille. Opas osoitti kadun, jossa suurin osa paikallisista laillisista bordelleista sijaitsi. Sinne ei kuulemma naisilla ollut asiaa. Näin myös Hesburgerin, mikä oli aika jännä havainto. Reeperbahnilta ajoimme jonkin Hampurin vesistöalueen rantaan. Rannalla oli paljon rikkaiden ihmisten hienoja taloja. Bussissa taas oli niin kuuma, että itse kullekin meinasi tulla uni silmään. Onneksi pysähdyimme hetkeksi joen rantaan. Laiturilta sai hyviä kuvia kaupungin ääriviivoista. Joella kulkivat soutuveneet ja laiturissa oli paljon optimistijollia. Ilma oli harmaa ja viileä, mutta ei sentään satanut. Kierros jatkui hienostoalueilta ydinkeskustan kauppakaduille ja kaupungintalon ohi kohti toisessa maailmansodassa tornia lukuun ottamatta tuhoutunutta St. Nikolauksen katedraalia. Lopulta pysähdyimme St. Michaelis-kirkkoa. Meillä oli viisi minuuttia aikaa käydä katsomassa kirkon sisäosia, koska tasan kahdeltatoista alkoi jumalanpalvelus. Kun tulimme ulos, satoi. Ikävää tihkua, joka ei tuntunut kunnon sateelta, mutta kasteli silti. Olin sitä paitsi jättänyt takkini bussiin. Kävimme vielä pienellä kauppakujalla, jossa oli ennen ollut rikkaiden leskirouvien asuntoja. Sieltä sai otettua kuvan kirkon tornista. Lopulta kävelimme takaisin busseille. Bussit veivät meidät lähelle sataman laitureita, korkealla mäellä sijaitsevan hostellin alle.
St.Michaelis tuolla jossain

Iltapäivällä kävin Georg Baselitzin taidenäyttelyssä Deichtorhallessa. Halli oli iso ja kaareva ja sinne oli pystytetty valkoisia seiniä erilaisiin kulmiin. Joka seinällä oli yksi taulu. Teokset esittivät neuvostovenäläisiä henkilöitä, sekä kuuluisia, että suurempaa kansanosaa kuvaavia. Ne perustuivat valokuviin tai toisiin maalauksiin, vahvasti tyyliteltyinä. Mielenkiintoista, omalla tavallaan, vaikka ei ihan minun juttuni. Paluumatkalla tutustuin vielä Möncklebergstrasseen, joka on iso kauppakatu.

Illalla siirryimme monen juna- ja bussikyydin kautta Birdland-nimiselle jazz-klubille. Konsertti siellä alkoi suunnilleen kahtakymmentä vaille kymmenen. Esiintyjänä oli Rolf Zielkes Hot Impressions feat. Stephan Abel (sax) (Rolf Zielke itse soitti pianoa ja keyboardia, Guilherme Castro bassoa ja Rolo Rodriguez rumpuja, saksofonisti Stephan Abelin ollessa vierailevana tähtenä). Zielke hoiti juontohommat ja ensimmäisen kappaleen jäkeen myös Abel liittyi trioon, aplodien saattelemana. 31 vaihtaria teki paikasta täyden, mutta myös muuta yleisöä oli vähintään yhtä paljon. Itse tila sijatsi kellarissa ja oli hämärästi valaistu, tummalla puulla paneloidut ja esiintyjien nimikirjoitusten koristamat seinät täynnä mustia jazz-muusikoita esittäviä maalauksia. Musiikki toimi todella hyvin. Soittajat olivat taitavia ja sävellykset, ilmeisesti sekä omat, että lainatut, energisiä ja sujuvasti kulkevia. Bassoa kuusi- ja nelikielisen välillä vaihtanut Castro släppäili peukalolla aivan uskomattomia sooloja menemään ja saksofoni vastasi haasteeseen. Sooloa seurasivat aina aplodit. Myös rumpali ja pianisti pääsivät näyttämään taitojaan, tosin vähän harvemmin. Suunnilleen neljänkymmenen minuutin ja ehkä neljän kappaleen jälkeen bändi piti puolen tunnin tauon. Toiselle puoliajalle mahtui neljä tai viisi kappaletta, myös yksi herkempi saksofonivetoinen esitys, jonka aikana ryhmämme espanjalaisjäsenten hölinä tuli esiin liiankin hyvin. Toisen neljäkymmenminuuttisen jälkeen yhtye taputettiin lavalle uudestaan ja encore ainakin vaikutti kovin improvisoidulta, mikä teki siitä vielä hienomman. Saksofoni jäi basson alle viimeistään tässä vaiheessa. Oli kyllä hieno konsertti!


Koska kellään ei ollut hajuakaan sijainnistamme, seurasimme tutoreja. Kahden metromatkan jälkeen olimme Reeperbahnin päässä ja lähdimme kävelemään kuuluisan kadun yöelämään. Tutorit löysivät sivukadulta kolme baaria, joista yksi oli täynnä ja sinne oli jono, toinen oli täynnä ja kolmannesta sai ostaa schnapseja ulkokautta. Kävimme siinä vain täydessä baarissa ja yritimme löytää muita suomalaisia jostain päin katua. Matkan varrella oli mustapukuisia poliiseja vähintään kahden korttelin välein ja heillä kaikilla tuntui olevan kiire. Porukkaa riitti lauantai-iltana arvatenkin todella paljon ja jokainen seksitavarakauppa, stripparibaari ja yökerho oli auki. Koska kaikki paikat olivat täynnä ja katu muutenkin aika nuhjuisen oloinen, päätimme mennä takaisin hostellille.

18.11.
Sunnuntaiaamuna, hyvin aikaisin, kävimme Hampurin kuuluisalla kalatorilla. Tämä Fischmarkt sijaitsi Landungsbrueckenin kohdalla seisovasta hostellista länteen. Sinne oli vähän yli kilometrin matka, mutta harmaa sää lupaili pientä kirkastumista. Rannassa sijaitseva tori oli täynnä kojuja, joista suurin osa vaikutti keskittyvän matkamuistojen myyntiin. Kesti hetken löytää ensimmäinen kalamyyjä, eikä niitä kaikkiaan ollut edes kymmentä. Ihmisiä paikalla oli pienen ruuhkan verran. Pidemmällä torin syvyydessä tuli vastaan myös vihannes- ja hedelmäkauppiaita ja lopulta paikasta taisikin saada mukaansa päivän elintarvikkeet, tuoreina ja kätevästi, jos sattui olemaan paikallinen. Kauppiaat huusivat tarjouksiaan kovaan ääneen joka puolella. Torin länsipäädyssä sijaitsi iso rakennus, ilmeisesti alkuperäinen kalamarketti. Nyt siellä oli ravintoloita ja musiikkia.


Päivän varsinainen ohjelma oli tutustumiskierros venäläiseen sukellusveneeseen. Matka sinne tutustutti jälleen Hampurin joukkoliikenteeseen ihan huolella ja perillä sai odotella kylmässä tuulessa. Lopulta jokin aiempi ryhmä kiipesi ylös veneestä ja opas siirtyi meidän luoksemme. Ensin meille kerrottiin veneen historiasta ja yleisistä ominaisuuksista laiturilla. Sitten marssimme jonossa sisään. Sisään- ja uloskäyntitornit kierreportaineen oli lisätty myöhemmin, museotarkoituksia varten. Itse alus oli Tango-luokan dieselvene ja siten yksi suurimpia ei-ydinkäyttöisiä sukellusveneitä maailmassa, 90,16 metriä pitkä ja 84-henkisen miehistön käyttämä. Portaat laskeutuivat torpedohuoneeseen. Oppaan selostuksesta sai suunnilleen selvää, mutta vieraita teknisiä sanoja oli aika paljon. Lisäksi kuudentoista ihmisen ryhmä ei oikein mahtunut ahtaisiin tiloihin. Kulkuaukot olivat pieniä ja tilat sokkeloisia ja täynnä putkia ja kaapeleita ja ruosteista metallia. Torpedohuoneesta siirryimme upseerimessiin, joka oli toiminut myös leikkaussalina. Opas järjesti meidät jokaisessa kohteessa täsmällisesti ja tehokkaasti seisomaan tai istumaan ja ilmoitti seuraavan pysähdyksen sijainnin ennen siirtymistä. Näimme myös kometokeskuksen ohjauslaitteineen, radiohuoneen, aliupseerimessin, ohikuljettuja hyttejä ja miehistön tiloja ja lopulta dieselmoottorihuoneen ja sen takana sähkömoottorihuoneen. Aivan perässä oli vielä konepaja ja miehistön punkkia. Miehistön maksimipituus oli ollut 165 senttiä ja sen kyllä huomasi. Ulos kiivettiin taas jälkikäteen lisättyjä kierreportaita. Ihan kiinnostava kierros, mutta ihmisiä oli liikaa.


Kävelin keskustasta takaisin hostellille ja poikkesin matkalla St.Michelis-kirkon kehuttuun torniin. Tornista oli todella hyvät näkymät joka suuntaan ja sieltä sai hienoja kuvia kaupungista.





Paluumatkalla melkein kaikki taisivat nukahtaa hetkeksi, mutta pian alkaneet, vähintään riittävällä äänenvoimakkuudella katsotut leffat pitivät ihmisiä hereillä suurimman osan matkaa. Perillä AKK:n pihassa olimme puoli yhdeltä, eli etuajassa. Hirveästi ei nukkumista tällä reissulla harrastettu ja sääkin oli aika huono, mutta tulipahan Hampuri nähtyä.


Viime viikon aikana arki jatkoi kulkuaan, perjantaina tosin siivosimme kerroksen yhteiset tilat porukalla.

Vieraita

Perjantaina, 9.11., oli meidän talon Hausfest. Siellä kävi vähemmän porukkaa kuin edellisissä, K3-talon järjestämissä Halloween-bileissä. Meidän kerros huolehti narikasta. Tilaisuus kesti toki aamuun, mutta suurimman osan ajasta vietimme vaihtariporukalla naapuritalossa, ranskalaisen Thomasin huoneessa, omissa bileissämme.

Lauantai-aamuna ulkona oli harmaata ja pisaroikin vähän. Tuuli oli kova ja kylmä. Asemalla sain odotella hetken, mutta kyllähän ne vanhemmat ja Ville sieltä vihdoin saapuivat. Matka oli kuulemma sujunut ihan hyvin ja Heidelbergiinkin olivat ehtineet pikaisesti tutustua. Kun suuntasimme asemalta hotellille, satoi jo ihan oikeasti, ainakin paikallisella mittapuulla. Hotelli oli tietysti vielä kiinni sinne päästessämme, joten kävimme Ettlinger Torin kauppakeskuksessa syömässä. Hotelliin kirjautuminen onnistui sen jälkeen ilman valtavia ongelmia.


Pienen tauon jälkeen aloitimme kierroksen keskustassa. Saksalainen kahvi oli kuulemma pahaa, ainakin isän mielestä, eikä testattu Kamps-leipomoketju edes tarjoile sitä kaikkein pahinta vaihtoehtoa. Kestihän se totuttelu kyllä minullakin. Muille taisi maistua paremmin. Sade oli lakannut ja tutkimme Kaiserstrassen vaatekauppoja muutaman tunnin. Kävimme jo orientaatiovaiheesta tutussa Multi Kultissa syömässä. Sen jälkeen kävelimme Marktplatzille, mistä perheen oli helppoa suunnistaa hotellilleen. Minä lähdin takaisin asunnolle.

Sunnuntaina porukat tulivat tutustumaan asuntooni. Tuliaisia Suomesta riitti ihan kiitettävästi. Kahvia, villasukkia, viime päivien lehdet ja pullaa sain ainakin. Hetken kiertelyn jälkeen joimme keittiössä kahvit. Ulkona ei satanut ihan vielä, kun lähdimme jatkamaan. Matka suuntautui Wildparkstadionille, Karlsruher Sport Clubin kotikentälle. Stadionin nähtyämme suoritimme yliopistokierroksen ja silloin satoikin jo. Eniten käyttämieni rakennusten esittelyn jälkeen kävimme Burger Kingissä syömässä.


Koska sade ei vaan lakannut, kävelimme linnaan, kaupunkisuunnittelun keskipisteeseen. Linna toimii nykyään museona ja sieltä ei nähtävä hetkessä lopu. Kolme kerrosta ja kellari on kaikki tungettu täyteen näyttelyitä. Muutaman tunnin kiertämisen jälkeen olimme nähneet esineitä aikajanalla muinaisesta Egyptistä aina maailmansotiin asti ja kokeilleet simuloitua junamatkaa rautateiden alkuajoilta. Myös linnan torniin pääsi kiipeämään, kun oven sinne onnistui vihdoin löytämään. Torniin johti 168 porrasta ja kiipeämisen jälkeen näköalat olivat varsin hienot. Myös parvekkeella pääsi käymään, vaikka tuuli ja sade pakottivatkin kävijän takaisin sisälle aika nopeasti.


Iltapäiväkahvit joimme Europaplatzilla, mistä suuntasimme ratikalla rautatieasemalle ostamaan junalippuja. Ratikka kulki ZKM:n kautta. Asemalla äidin saksa (kyllä!) sujui taas vähintäänkin tarpeeksi hyvin ja liput oikeaan suuntaan saatiin ostettua. Sade oli lakannut ja pilvetkin väistyivät sopivasti hämärtyvän illan tieltä. Palasimme siis keskustaan ja kävimme vielä Cafe Emaillessa syömässä. Syötyämme kävelimme hiljalleen Marktplatzille. Pyramidin juurella mietimme jatkoa, mutta ei sunnuntai-iltaisessa kaupungissa ollut oikein mitään tehtävissä, joten päädyimme jäähyväisiin. Lähdin kävelemään Kaiserstrassea, perhe taas suuntasi hotellille. Oli heitä kyllä kiva nähdä!



Seuraavana aamuna onnistuin varamaan netin kautta liput Iron Maidenin heinäkuiselle Helsingin keikalle, lomareissu Suomeen siis tiedossa. Aurinko on taas paistanut ja lämpötila käväissyt pakkasen puolella (ainakin vähän) pariinkin otteeseen. Lumesta ei vielä ole tietoakaan, mutta paikalliset puhuvat poikkeuksellisesta kylmyydestä, ei kuulemma joka vuosi tällaista ole. Huomenna, hyvin aikaisin aamulla, lähden Hampuriin. Sinne suuntautuu vaihto-oppilaille järjestetty tutustumisretki.

Luennot, bileet, retki

Tällä viikolla alkoivat loputkin kurssit, ainakin yhtä vaille. Luennoista on edelleen saanut selvää. Paitsi Digitaalisen säädön kurssilla, kun aiheesta ei välttämättä ymmärtäisi suomeksikaan mitään ja esitys kestää neljä tuntia, yhdellä tauolla. Se oli aika raskasta. Kävin myös mentor-professorin luona, mutta siellä ei ollut ongelmia, proffa vain varmisti, että kaikki valitsemani kurssit pidetään tänäkin vuonna ja allekirjoitti sen Learning Agreementin. Totesi, että ei kannata ottaa lukujärjestystä täyteen, kuin ranskalainen.

Keskiviikkona naapuritalo, eli K3, järjesti bileet, eli Hausfestin. Aiheena oli tietysti halloween, vaikka vain muutama oli vaivautunut minkäänlaista naamiaisasua itselleen tekemään. Koristeita lukuun ottamatta bileet olivat ihan tavalliset. Ihmisiä kyllä riitti, koska pelkästään HaDiKossa on melkein 900 asukasta (Saksan suurin opiskelija-asuntola, muuten) ja porukkaa saapui muualtakin. Ensi perjantaina on meidän talomme vuoro.

Torstaina menin tutustumaan Baden-Badenin lähiympäristöön Matin ja Karrin kanssa. Junalla ja bussilla pääsimme kätevästi (vain pienen säädön ja juoksentelun jälkeen) Merkur-nimisen mäen rinteille. Lähdimme marssimaan metsäteitä ja polkuja, huippu tavoitteena. Mäki oli suunnilleen 666 metriä korkea, eli selvästi matalampi kuin edellisen retken yli kilometriin noussut Hornisgrinde. Niinpä matkalla näkyi värikkäitä lehtipuita ja aurinko lämmitti mukavasti, eikä esimerkiksi lumesta ollut tietoakaan. Laaksoissa oli sumua, joten noustessamme ylöspäin maisema muuttui hienommaksi ja harmaat pilvet jäivät peittämään maata jossain alhaalla. Huipulla oli ravintola, liitovarjojen lähtöpaikka ja näkötorni. Sen ympärillä levittäytyi pieni puisto, vihreää nurmikkoa ja penkkejä auringonpaisteessa. Se oli aika kontrasti alla liikkuviin pilviin.


Horisontissa Hornisgrinden lähetintorni


Merkurilta suunnistimme pohjoiseen ja pienen kiertelyn ja muutaman jyrkän nousun jälkeen löysimme Alt-Erbensteinin linnanrauniot. Ne koostuivat käytännössä ravintolasta ja tornista, josta olisi kirkkaammalla ilmalla näkynyt Karlsruheen. Nyt ympärille levittäytyi vain harmaata. Seuraavana kohteena oli Schloss Hohenbadenia, muutaman kilometrin ja yhden mäen takana. Se oli jo vähän isompi linna, vaikka ei mikään valtava palatsi sentään. Aurinko alkoi jo esittää laskemisen merkkejä kun olimme saaneet linnan kierrettyä. Bussia olisi kuitenkin saanut odottaa melkein tunnin, joten kävely jatkui. Pientä kiertelyä taas tarvittiin, ennen kuin rautatieasemalle kulkeva linja-auto löytyi, mutta kuuden aikoihin olimme viimein Karlsruhessa. Kävelyreitti oli noin 15 kilometriä pitkä. Ihan kiva reissu taas.
Rauniot

Merkur


Schloss Hohenbaden

Sää on ollut edelleen syksyinen, mutta ilman sadetta. Se tulee kätevästi vain öisin, jos silloinkaan. Puissa on vielä paljon lehtiä. Suomessa ne ovat kai jo pudonneet.

Jos piti kertoa jostain muusta, unohdin. Olipa muuten likainen linssi kamerassa.

Luento

Ensimmäinen luento oli keskiviikkona. Se oli aika perinteinen luento, se alkoi videotykin säädöllä, uuden videotykin haulla, uuden videotykin säädöllä ja jatkui mikrofonin säädöllä. Itse luentomateriaaliin päästyään luennoitsija oli ihan asiallinen ja oikeasti yllättävän hyvin sai selvää! Pystyi ihan seuraamaan sitä luentoa, mikä tuli yllätyksenä. Se on sitten eri asia, kun käytössä ei ole Power Pointia ja puhetahti kasvaa. Kurssin aihe on aktuaattorit.

Tiistaina koneosaston vaihtokoordinaattori professori Proppe piti lyhyen esitelmän yliopiston toimintatavoista. Vaihto-oppilaiden täytyy käydä tapaamassa omaksi mentoriksi nimettyä professoria, joka auttaa ongelmissa ja allekirjoittaa jo etukäteen tehdyn Learning Agreementin uusine muutoksineen. Kyseisessä paperissa on lueteltu kurssit, jotka aikoo suorittaa. Allekirjoitettu paperi lähetetään Suomeen, missä se ei kiinnosta ketään. Ei kyllä kiinnosta täälläkään. Ehkä ranskalaisia kiinnostaa, tai muita vähemmän vapaasti kulkevassa yliopistojärjestelmässä opiskelevia. Kursseja on kyllä löytynyt ihan hyvin ja tarpeellisista aiheistakin. Suurin osa niistä alkaa vasta ensi viikolla, joten opiskelu hahmottuu kunnolla vasta silloin.

Koko viikon on ollut oikein syksyinen sää, lämpötilatkin ovat pyörineet samoissa lukemissa kuin Suomessa. Poikkeuksellisen kylmä syksy, kuulemma. Sade on tosin puuttunut, harmaista pilvistä huolimatta.

Tiistai-iltana minä ja Thomas kävimme katsomassa Substage-nimisessä paikassa metallia. Ja kuulemassa myös. Sonic Syndicate, Dark Tranquility, Soilwork ja Caliban soittivat matalassa tilassa ihan hyvät keikat, vaikka eivät suosikkibändeihini kuulukaan. Dark Tranquility oli illan paras, vaikka kyllä Calibanin esitys aiheutti myös niskakipua seuraavalle päivälle.

Eikä tässä sitten tämän kummempia, tällä kertaa.

Schwarzwald

Jos on kipeä, kannatta pysyä sisällä lämpimässä. Lähdin lauantaina Schwarzwaldiin kokeilemaan kylmää tuulta ja toivomaan lumisadetta.

Viimeisellä kielikurssitunnilla oli tarkennettu matkasuunnitelmaa ja kylmän sään takia oli tarkoitus liikkua vain pienellä alueella 20 kilometrin vaelluksen sijasta. Siksi minäkin uskaltauduin mukaan, vaikka flunssa vielä olikin.

Tapaaminen oli rautatieasemalla kello 9.50. Olin hieman etuajassa, joten kävin aseman kaupassa ostamassa lisää suklaata. Siellä törmäsin kurssilta tuttuun USA:laiseen Derekiin ja Lauraan, joka oli ottanut aviomiehensäkin mukaan. Kävelimme yhdessä pihalle, jonne olikin kokoontunut iso joukko kielikurssilaisia. Herr Camissar saapui aika lailla 9.50. Odottelimme kymmenisen minuuttia, juna kun lähti 10.05. Ranska oli hävinnyt rugbyssä Argentiinalle, mikä aiheutti läpänheittoa kansalaisuuksien välillä. Marssimme yhdessä junalle, joka oli aikataulussaan.

Aurinko paistoi ja matka sujui mukavasti. Baden-Badenin asemalla kaikki onnistuivat nousemaan junasta. Bussipysäkki oli ihan juna-aseman vieressä. Bussia saikin odotella vartin verran, emmekä olleet ainoita lähtijöitä. Pysäkiltä ei nähnyt mitään ihmeellistä, ei edes vuoria. Ilma oli viileä mutta kaunis.
Baden-Baden ja bussin odotus

Kun bussi viimein saapui, ahtauduimme kaikki sisään, tosin vasta tönivien vanhusten vihaisen lauman perässä. Ohi kiitävä Baden-Baden näytti aika rikkaalta paikalta, mitä se tietysti onkin. Kaupungin jäädessä taakse tie nousi ensin jyrkästi halki eurooppalaisen lehtimetsän. Värikkäät laaksot olivat jo tässä vaiheessa hieno näky. Matkan jatkuessa ylöspäin alkoi puustokin odotetusti muuttua kovin tutunoloiseksi. Kuuset syrjäyttivät lehtipuut ja metsä oli synkkää ja tiheää. Välillä hakkuuaukeiden tai myrskytuhoalueiden läpi näkyvät maisemat olivat yhä komeampia. Matkan lähestyessä loppuaan suurta innostusta herätti ojanpenkoille ja puiden oksille kerääntynyt kuura. Valkoista oli vähän väliä.
Hotelli

Bussi saapui korkean hotellin pihaan. Näkyvissä oli monenlaista matkamuistomyymälää. Tuuli puhalsi kylmästi ja kaikki kaivelivat lämpimämpiä vaatteita esiin. Kävelimme hotellin nurkan taakse ja siellä meitä odotti Mummelsee. Ei se mikään kunnon järvi ollut, vaan iso lampi metsän keskellä, mutta yli kilometrin korkeudessa kuitenkin. Otimme kuvia lumisella laiturilla. Koska frau Kintzenillä kesti, päätimme kiertää järven. Järvi on aivan mäenrinteen alla, joten sitä kiertävä polku kulkee jyrkän nousun ja järven välissä. Puut olivat pääasiassa kuusia. Viima otti järven yli vauhtia ja tuntui oikein hyytävältä. Hetken jo epäilin matkan järjellisyyttä, sairauden kannalta. Rannalta löytyi myös vanhoja kivirakennelmia, ilmeisesti Toisen maailmansodan ajoilta.
Mummelsee

Palattuamme oli frau Kintzenkin jo saapunut. Lähdimme hotellin kiertäen kiipeämään kohti kyseisen mäen korkeinta kohtaa, josta avautuisi kuulemma hienot näköalat. Paikan nimeksi paljastui kivisestä tienviitasta pääteltynä Hornisgrinde, mikä aiheutti ensin minussa ja sitten Derekissä aika repeämisen. Horn is GRIND!!! Tälle naureskeltiin koko matka.

Hiekkatie nousi jyrkästi. Pian se muuttui pienemmäksi metsäpoluksi ja sukelsi kuusien joukkoon. Alueen yllä pyöri pieniä, harmaita pilviä ja muutama lumihiutalekin taisi pudota. Tiheämmässä metsässä lunta oli maassa ihan selvästi. Aluskasvillisuudesta ei ollut viitteitä, eikä niin synkkään kuusikkoon aurinko taidakaan löytää, edes kesällä. Juttelin Derekin ja Lauran kanssa vähän ja yritin kuunnella herr Camissarin ja Frau Kintzenin kertomuksia. Maassa kulki välillä kivisiä vesikouruja ja muutamassa paikassa oli luonnonkivistä rakennettu pienet portaat. Metsän keskellä oli ihan kotoisa tunnelma, kunnes katsoi vähän sivummalle. Siellä alkoi jyrkkä alamäki jonnekin hyvin kauas, lopusta ei ollut tietoa. Ihan sellaisia ei ole Suomessa. Polun vasemmalla puolella puiden keskeltä ilmestyi ränsistyneitä autiotaloja. Kun polku kaartui jyrkästi vasemmalle ja liittyi asfalttitiehen, rakennukset paljastuivat osaksi vanhaa ranskalaista sotilastukikohtaa, ainakin todennäköisesti.
Autiotaloja

Tiehen oli maalattu 1140 metrin ja jonkun vielä isomman korkeuslukeman kohdille merkit. Tien päässä kohosi Hornisgrinden valvontatorni, jota ranskalaiset olivat käyttäneet toisen maailmansodan jälkeen. Olimme huipulla. Lunta oli näkyvissä joissain paikoissa ja harmaat pilvet roikkuivat hyvin lähellä. Torni oli valitettavasti suljettu, joten kaikkein parhaat näköalat jäivät tällä kertaa väliin. Otimme auringon sopivasti paistaessa yhteiskuvia tornin juurella, minkä jälkeen ryntäsimme ihailemaan maisemaa. Ruosteisten hallien takana, pienen aukean laidoilla, aukesi pudotus ja sen yllä näköalat ympäröiville vuorille ja kaupunkeihin niiden takana. Jotkut olivat kai Ranskan puolella. Kaikki ottivat innoissaan kuvia. Aivan rinteen reunalla oli puisia pöytiä, joiden päältä yritimme kaapia lunta lumipalloihin, mutta sitä ei ollut tarpeeksi ja se oli liian jäistä. Lumisota jäisi myös toiseen kertaan, totesimme norjalaisen Eivindin kanssa.
Hornisgrinden torni


Kuvaussession jälkeen koko ryhmä siirtyi hiljalleen kohti kauempana näkyvää lähetystornia. Näkötornin jäädessä taakse paljastui myös neljä suurta tuulivoimalaa. Leikimme hetken lasten köysiradalla. Tuuli puhalsi taas, mutta ei niin kylmästi kuin alempana, tai ehkä siihen oli vain tottunut. Pilvet väistyivät vähitellen ja aurinko valaisi koko mäenharjan. Maisema jatkoi loistavuuttaan. Suuren aukean toisessa päässä oli pienempi näkötorni, johon sentään sai kiivetä. Ylhäältä näkyi myös mäen toiselle puolelle, missä Schwatzwald levittäytyi horisonttiin. Herr Camissar osoitti pohjoisesta Karlsruhen ja laittoi kiikarinsa kiertämään. Minä näin ainakin jonkinlaisen tehtaan, joka ilmeisesti sijaitsee kaupungin lähellä, mutta en jaksanut tutkia tarkemmin. Kivilaatoista tehdyn polun toiselta reunalta löytyi taas järjetön alamäki. Frau Kintzen lähti vetämään ryhmää kohti metsää tukikohdan lähellä. Polku kulki pitkät pätkät puusiltoja pitkin ja aukea mäen päällä paljastui suomalaistyyliseksi suoksi! Matka kulki tukikohta-alueelle uutta tietä. Ohitimme vanhan linkkimaston joka seisoi piikkilangalla katetussa aitauksessa valtavine linkkipeileineen. Rakennukset olivat autioita ja ruosteisia. Pian olimmekin tuttujen autiotalojen luona ja tulopolku kiemurteli edessämme alaspäin.

Mäenharja ja torni toisesta suunnasta


Suo!
Derek ja synkkä metsä
Paluumatka

Takaisin hotellille päästyämme siirryimme ravintolaan kahville. Tilasimme paikallista erikoisuutta, kirsikkakakkua. Paikka oli kaikkineen kuin Twin Peaksista, paitsi että tarjoilija ei tuonut minulle kyselyistä huolimatta tilaamaani kahvia! Herr Camissarilla oli toki kortit mukana, joten ruokaa odotellessamme pelasimme Skatia. Pikku hiljaa säännöt alkavat pysyä muistissa, mutta mistään taktiikasta ei ainakaan minun kohdallani voi puhua.
Parkkipaikka

Bussimatka alas oli taas maisemien juhlaa. Helikopteri lensi vastaan, samalla tasolla kuin bussi. Aurinko näytti laskemisen merkkejä. Kaikkia väsytti, Derek nukahteli menemään. Asemalla odottelu kesti vain kymmenisen minuuttia ja juna oli taas aikataulussa kuin natsi, vain viisitoista sekuntia myöhässä. Tai juna, raitiovaunu se oli, sellainen uudempi malli joka kykenee kulkemaan myös junaradalla, junan vauhtia. Matka oli aika hiljainen. Karlsruhessa juna muuntautui ratikaksi ja ajoi keskustaan.

Oli kyllä uskomattoman hieno paikka se Schwartzwald, melkein kuin Suomi, paitsi että siellä on vuoria. Ostan teltan ja muutan sinne asumaan. Tämä reissu pieksi kaikki aiemmat täällä tehdyt sata-nolla, eikä edes maksanut mitään, koska opiskelijalipulla saa liikkua julkisilla kulkuvälineillä ilmaiseksi 100 kilometrin säteellä Karlsruhesta (tai jotain). Ei siis ollut viimeinen vierailu alueella. Talvella siellä voi kuulemma hiihtääkin.

Entä se flunssa sitten? Matkan aikana yskitti vähän, mutta tänään on ollut selkeästi parempi päivä, eli ainakaan mitään haittaa siitä ei ollut. Ehkä puhdas metsäilma auttoi, tai hauskuus.

ps. Kiitos Sannalle kommentoinnista, muutkin saisivat sitä harrastaa, jos ehditte

The Pestilence that walks the Earth

Tässä onkin jo hetki viime lisäyksestä vierähtänyt, mikä johtuu kai siitä, että täällä ei ole oikein tapahtunut mitään ihmeellistä. Paitsi se, että sairastuin. Jonkinlaiset flunssaoireet ovat kiertäneet ainakin vaihtareiden keskuudessa jo monta viikkoa ja viime sunnuntaina oli minun vuoroni. Kurkkukivusta se lähti ja päättyi ihan normaaliin räkätautiin, joka jatkuu vieläkin. Kuumetta ei ole ollut. Kaikenlaiset vitamiinilähteet ja hunajatee ovat luonnollisena seurauksena olleet ruokalistalla. Joku paikallinen ehdotti suuria päivittäisiä lämpötilanvaihteluita syyksi, ja olihan siinä toisaalta viime viikolla peräkkäisinä iltoina jotain toimintaakin järjestetty, viimeiseksi niitiksi. Mutta kai se tästä vähitellen helpottaa, viimeistään kun lepää viikonlopun.

Kielikurssi lähestyy (huomista) loppuaan ja normiopetuksen lisäksi tähän viikkoon sisältyi vierailu Badische Landesbibliothekissa eli kirjastossa. Tämä kirjasto tosin keskittyy tieto- ja ammattikirjallisuuteen ja melkoiset kokoelmat sieltä löytyykin. Aika hankalan arkistointijärjestelmän takaa, tosin. Kirjasto on ilmainen ja selkeästi kattavampi kuin yliopiston kirjasto, eli siitä voi ehkä joskus olla hyötyäkin. Herr Camissar opetti Skat-nimisen korttipelin, joka on kuulemma hyvin suosittu saksaa puhuvan väestön keskuudessa ympäri maailmaa. Se on tikkipeli valtavalla sääntömäärällä. Kivalta vaikutti kuitenkin. Tänään pidimme Lauran ja tsekkiläisen Ondrejn kanssa esitelmän kullasta. Se meni kai ihan hyvin, palautetta ei ehditty paikan päällä antaa. Aamukahvin voimalla pysyi ääni puhekunnossa.

Rahasiirto onnistui ja pankkikortin tunnusluvutkin ovat tiedossa. Vain koodilista puuttuu, mutta kyllä näilläkin jo mennään. Kerroksen muut asukkaat ovat pikkuhiljaa tulleet tutuiksi, mutta heistä ehkä myöhemmin lisää. Sää on ollut nyt viileämpi, melkein suomalaisen syksyn tuntuinen. Tänään jopa satoi!

Nyt yritän siis lähinnä parantua. Ensi viikolla alkavat varsinaiset kurssit. Sitten nähdään, millaista opiskelu täällä oikeasti on. Kuulemma löytyy akateemista vapautta kuin Suomessa (tai oikeastaan toisinpäin, Saksasta otettu mallia siellä kotona…), mikä tuli ranskalaisille ihan yllätyksenä, kun sielläpäin sanellaan lukujärjestykset ylhäältä. Lisäksi Karlsruhen yliopisto on stressiyliopisto. Ei välttämättä vaikuta vaihtariin valtavat paineet, mutta pianhan se selviää.

Miltä täällä näyttää?

Kielikurssi on jatkunut tasaisesti kuten tähänkin asti, paitsi että keskiviikkona kävimme luonnontieteellisessä museossa. Siellä opettaja kertoi ensin museon historiaa, minkä jälkeen meidät jaettiin ryhmiin tekemään pienet esitelmät museon metsäaiheisen näyttelyn eri osista. Näyttelyssä kerrottiin metsän eri käyttötavoista ja niiden historiasta. Tietoa sai myös eurooppalaisista eläimistä ja luonnon kiertokulusta. Oli siellä täytetty metsokin. Ne, siis elävät, ovat kuulemma ranskassa harvinaisia. Meinasi tulla mökille ikävä siellä ”luonnon” keskellä. Esitysten jälkeen kiertelimme australialaisen Lauran ja ranskalaisen Stefanin kanssa muutkin näyttelyt, akvaario-osaston oikeista kaloista (paljastui, että hai on saksaksi der Hai) geologianäyttelyn kautta esihistorian osastolle, jossa oli kaikenlaisia fossiileja sun muita luurankoja. Yhtä pääkalloa lukuun ottamatta dinosaurukset olivat piilossa, mutta kyseisessä museossa on kuulemma erittäin kattava fossiilikokoelma, tutkimuskäytössä. Steven Spielberg kavereineen oli käynyt sitä Jurassic Parkia kuvatessaan hyödyntämässä.
Luonnontieteellinen museo

Keskiviikkona sain vihdoin pankilta tilinumeroni ja torstaina saapui isompi kasa kirjeitä. Niistä löytyi 1) säästötilin numero, 2) pankin nettitunnus, 3) pankin puhelinpalvelun tunnus sekä 4) pankkikortti. Innokkaasti syöksyin netin syövereihin tutkimaan mahdollisuuksiani siirtää rahaa tilille. Papereissahan sitä tarvittavaa IBAN-koodia ei lukenut, mutta arvelin sen löytyvän nettisivulta. Etsinkin sitä melkein puoli tuntia. Rekisteröitymisen jälkeen selvisi, että en voisi tehdä oikein mitään ilman TAN-lukuja, eli sitä tunnuslukulistaa, mikä on Suomessakin käytössä. Se tulee postissa myöhemmin. Samoin tulee pankkikortin PIN-koodi. Eli odotus jatkuu! Jostain löytynyt FAQ antoi kuitenkin ymmärtää, että IBAN-koodi olisi pankin sivuilta löydettävissä. Valitettavasti neuvottuja linkkejä ei ollut mistään. Lopulta downloadasin jonkinlaiset tilitiedot Excel-muodossa koneelleni ja sieltähän se löytyi! Onnistuin siis vihdoin käynnistämään EU-rahansiirron. Katsotaan, kauanko kestää.
Pankkitilin avaus tarkoitti käyntiä pankissa, seitsemää eri, ja eri aikaan saapuvaa, kirjettä, jotka tarvitaan käytännössä kaikki, että mikään toimisi, sekä erillistä rekisteröitymistä nettiin. Suomessa homma hoitui kahdella pankkireissulla ja kahdella kirjeellä.

Illalla oli HaDiKon rakennus K3:n baarissa mini-Oktoberfest, jossa törmäsi aika moneen tuttuun.

Ilma alkaa viiletä täälläkin, vaikka mistään suomalaisesta syksystä ei voi puhua. Aamuisin on siinä kuudesta kymmeneen astetta ja keskipäivällä voi takin jo jättää pois, mutta päivätkin viilenevät. Kesällä voikin sitten kuulemma olla 35 astetta viikkoja putkeen. Siirtomaa-aikoina Afrikkaan tai Kiinaan lähdössä olleet saksalaissotilaat koulutettiin täällä kuumiin oloihin. Hauskaa tiedossa.


Kaupunkia eläintarhasta pohjoiseen

Miltä täällä sitten näyttää? Kaupungin keskusta itse on aika rauhallinen paikka. Ydinkeskusta toimii kävely- ja ratikkakatu Kaiserstrassen ympärillä, muutaman korttelin säteellä. Sieltä löytyy tavarataloja, isoja vaatekauppoja, paljon kirjakauppoja ja ravintoloita. Leipomokahviloita on joka korttelissa, kuin partureita Tampereella. Rakennukset edustava suomalaista korkeutta, mitään pilvenpiirtäjiä täällä ei ole. Niiden ikä vaihtelee paljon ja yllättäen, uudempien talojen välistä löytyy vähän väliä jokin vanha kirkko tai vastaava. Kaupunki on vain kolmesataa vuotta vanha, eli keskiajan jäänteet puuttuvat. Patsaita on paljon, sekä vanhoja että moderneja. Puistoja ja puita, jotka alkavat toden teolla kellastua ja pudottaa lehtiään, on myös runsaasti, mikä lisää jännää rentoutta tai rauhallisuutta. Kaupunki on rakennettu siten, että säteittäisten katujen alkupisteenä on linnan keskimmäinen torni. Se näkyy siis joka suunnasta kauas. Linnan puisto on suosittu paikka viikonloppuisin. Se yhtyy pohjoisessa metsäalueeseen, joka ulottuu kymmenen kilometrin päässä Forschungszentrum Karlsruheen (paikallinen MIT). Ydintutkimuskeskus, käytännössä.

"En mä jaksa lukee tätä. Katon Wikipediasta."


Ettlinger Torin kauppakeskus


Keskuskatu Kaiserstrasse


Marktplatz


Kaupunkinäkymää Europaplatzin kulmalta

Kielikurssi kestää vielä viikon ja ensi viikonloppuna olisi kuulemma mahdollista lähteä kurssiporukalla, herr Camissarin johdolla, tutustumaan johonkin lähialueen nähtävyyteen. Kävely/vaellus Schwarzwaldissa oli ainakin esillä. Sitten itse opiskelu tulee vähitellen ajankohtaiseksi.

Kahviviittaus


Lisää huonetta