31.7.2008

Loppu

Viimeiset hetket Saksassa ovat käsillä. Kirjoitan tämän hotellissa, Frankfurt Hahnin kentällä. Lento lähtee pian ja sitten se on siinä. Tai onhan siellä Suomessakin vielä byrokratiaa edessä, opintojen hyväksyttämistä ja vaihtoraportin kirjoittamista sun muuta.

Viime viikot olivat aika kiireisiä. Niihin sisältyi monta toimistokäyntiä, tenttiin lukua, pakkausta ja siivousta sekä yllättävän monet läksiäisjuhlat. Armoton helle ei helpottanut. Nyt onkin aika väsynyt olo, mutta pian pääsee saunaan ja Kukkojärveen. Kiirettä piti sen verran, että tästä blogista jäi muutama teksti puuttumaan ja niiden täytyy siis ilmestyä takautuvasti varsinaisen matka-ajan ulkopuolella, varmaankin aika pian.

Ei tässä oikein jaksa edes fiilistellä mennyttä vuotta, mutta sen voi sentään todeta, että tyytyväinen olen. Hieno reissu!


Viime tippaan jäi, mutta ehdinpä kokeilla höyryveturin kyytiä


Huone valmiina kaappi- ja siivoustarkastusta varten


Juna lähtee…



…pyramidi jää. Eiköhän sen löydä vielä muutaman vuoden päästäkin

Kone laskeutuu aikataulun mukaan Tampereelle kello 16.30.

Loppu.

17.7.2008

Lisää matkoja

Dresden ja Leipzig

Dresdenissä ja Leipzigissä käytiin sadan vaihto-oppilaan voimin 6.-8.6. Molemmissa kaupungeissa suoritettiin ohjatut kaupunkikierrokset ja kierreltiin myös omatoimisesti. Yövyimme hostellissa Dresdenissä, Leipzigissä käytiin vain paluumatkalla sunnuntaina. Dresdenin virallinen ohjelma sisälsi myös tutustumisen Volkswagenin Gläserne Manufaktur-tehtaaseen ja myöhemmin yöelämään.

Itäsaksassa oltiin ja sen huomasi. Uudemmat rakennukset olivat karuja, varsinkin Dresdenissä, jonka britit pommittivat matalaksi Toisen maailmansodan lopussa. Leipzig säilytti vanhoja ja kauniita talojaan paremmin ja sen kapeilla kaduilla oli keskiaikaisempi tunnelma, kuin Salzburgissa ikään.


Jo Hostelli huokui neuvostojen voimaa.


Vanhankaupungin keskustaa. Vanhat rakennukset olivat suurimmaksi osaksi tummia brittien palopommien aiheuttaman tulimyrskyn jäljiltä.


Ei miinoja. Neuvostojoukot valtasivat Dresdenin sodan lopussa.


Frauenkirche on saatu restauroitua eikä ole enää musta. Muitakin rakennuksia puhdistetaan hiljalleen.


Volkswagenin mainostehtaassa tuotetaan yhtiön luksusmallia, Phaetonia. Koko tuotantoketju on läpinäkyvien seinien (huom. yllä kuitenkin vain pienoismalli, tehtaan sisällä ei saanut kuvata!) ansiosta nähtävissä ja vaikka se ei lauantaina ollutkaan toiminnassa, pääsi sitä silti katselemaan. Autot kootaan käsityönä ostajan toiveiden mukaan. Phaetonin osto alkaakin auton suunnittelulla ja päättyy suoraan tehtaalta tulevan lopputuotteen vastaanottoon. Tehtaan alakerrasta löytyi vielä simulaattori, oikea Phaeton, jota liikuteltiin hydraulisylintereillä valkokankaan edessä.


Valmiit autot siirretään robottihissillä varastotorniin odottamaan.


Tehtaan ulkoasu toi etäisesti mieleen Stuttgartin Mersu-museon.


Phaeton


Lisää kommunistista arkkitehtuuria Dresdenin keskustassa.


Elben rannalla, lauantai-iltana, oli kauniit maisemat.


Goethen kotikaupungissa Leipzigissä on edelleen hänen Faust-teoksessaan esiintyvä olutkellari, jonka eteen on pystytetty kirjan päähenkilöitä esittävä patsas.


Bach työskenteli Leipzigissä ja hänen hautansa löytyy patsaan takana olevasta kirkosta. Kaupungissa vietettiin vierailumme aikana jonkinlaista Bach-festivaalia.


Leipzigin Stasi-päämajasta on tehty museo.



Karu paikka.


Stasi-agenttien naamioitumisvälineistöä.


Kameroita ja kuuntelulaitteita.


Bach-festareihin liittyi useita ilmaisia konsertteja, joissa soitettiin Wagneria (ja varmaan aika paljon muutakin). Sopi taustamusiikiksi kahvitauolle ja kuulin sen Valkyyrioiden ratsastuksenkin livenä.


Leipzigin rautatieasema on vanha, iso ja hieno.

Berliini

Juhannusviikonloppu vierähti Berliinissä. Olin yksin liikkeellä ja vaikka Karlsruhesta aiemmin lähteneet Karri ja Mikko kaupungissa olivatkin, emme nähneet kertaakaan. Berliinissä oli oikean suurkaupungin tuntua, mutta se myös tilaa. Ruuhkaa ei oikeastaan ollut ja kaupunki vaikutti jotenkin aukealta. Kaksi päivää on tietysti vähän niin suuren paikan tutkimiseen, mutta ehdin nähdä kaikki kuuluisimmat kohteet ja kierrellä Museeninselin, eli keskustan museosaaren museoita. Pidin kaupungista. Sinne täytyy mennä uudestaan.


Kuuluisa Checkpoint Charlie, USA:n ja Neuvostoliiton sektoreiden välinen rajanylitysasema.


Trabantilla olisi päässyt ajelemaan vaikka ihan itse.


Reichstag, Saksan parlamenttitalo, oli komea rakennus ja pääsi arvoonsa varsinkin ilman kovin läheisiä naapuritaloja.



Berliinissä oli kovasti tilan tuntua, leveitä katuja ja suhteellisen matalia rakennuksia. Liekö sitten Liittoutuneiden pommikoneilla ollut osuutta asiaan... Ainakin itse pidin tilanteesta.


Sunnuntaiaamuna ei miljoonakaupungin ydinkeskustassa kovin ruuhkaista ollut. Eikä kyllä oikein muutenkaan, ainakaan minun vierailuni aikana.


Berliinin Tuomiokirkko ja kaukana taustalla kohtuullisen korkea Televisiotorni.


Pergamon-museoon olivat tuoneet kokonaisen kreikkalaisen temppelin. Tai mitä siitä oli jäljellä.


Tuomikirkkoa sisältä.


Kaupunkia Tuomiokirkon katolta.


Altes Museumin muinaisen Egyptin kokoelmat olivat kiinnostavia, vaikka tilanpuutteen takia suuri osa esineistä onkin varastossa. Uusi rakennus on tuloillaan.


Alte Nationalgalerien voiton jumalatar Nike. Paikassa oli myös paljon saksalaista maalaustaidetta.


Brandenburgin portti, tuttu saksalaisista kolikoista.


Pois lähtiessäni löysin vielä sattumalta neuvostosotilaiden muistomerkin.


Berliinin uusi rautatieasema on hieno. Ja iso.

Arkea, juhlaa ja maansiirtokoneita

Helle on jatkunut. Korkein mieleen tuleva lämpötila on 37 astetta, mutta on kai siellä kuumempaakin voinut olla. Iltaisin koetaan edelleen ukkosmyrskyjä. Viime viikolla oli kylläkin viileämpää, mikä johti välittömästi flunssaan. Nyt on taas turvallisen kuuma.

Toissaviikonloppuna (Hervannasta tuttu) Teemu kävi vierailulla. Kävelimme ja katselimme Karlsruhea ja osallistuimme lauantai-iltana HaDiKossa kerrokseni Tour-de-Chambre-bileisiin. Hauskaa oli.


Ajelivat taas vanhoilla ratikoilla. Jonkinlainen juhlapäivä oli.


Teemu kävi ottamassa kuvia.

7.7. osallistuin hydrauliikankurssin Baumachinepraktikumiin, siis jonkinlaiseen harjoitukseen tai laboratoriotyöhön. Käytännössä menimme heidän testialueelleen Hochstetteniin, Karlsruhesta kymmenisen kilometriä pohjoiseen. Siellä pääsimme kokeilemaan erilaisia hydrauliikkaa hyödyntäviä työkoneita aamupäivän ajan. Jakauduimme ryhmiin ja kiersimme rastilta toiselle, laitteita kokeillen.


Kauhakuormaajarastilla kuljetettiin hiekkaa paikasta toiseen.


Kaivurilla kaivettiin kuoppaa ja täytettiin toista. Hauskaa hommaa!


Mersun Unimog-yleisajoneuvolla ajettiin lyhyt maastorata nousuineen ja töyssyineen


Nosturilla piti nostaa betoniharkko verkkoaidan yli, laskea se oikeaan kohtaan ja palauttaa alkuasemaan. Kukaan ei ainakaan kaatanut aitaa.


Lopuksi päästiin vielä testaamaan vanhanmallista Bobcatia, jota ohjattiin kahdella ohjaussauvalla eikä millään hienostelu-joystickilla.

Koneet olivat vanhoja, mutta oli silti hienoa päästä ajamaan tuollaisilla.


Kurssit alkavat olla lopussa. Tällä viikolla viedään viimeisiä luentoja. Saksankoe oli jo, se tuntui menevän ihan hyvin. Koe oli helppo, se sisälsi kaksi sivua tekstiä ja tekstiin pohjautuvia kysymyksiä. Sen verran olen ehtinyt saksaa täällä lukea, että ainakaan ymmärtäminen ei enää tuottanut ongelmia. Saa nähdä, tuottiko vastaaminen. Ensi viikolla odottaa Steuerungstechnikin suullinen tentti, Fluidtechnik jää viimeiselle viikolle, se on kaksi päivää ennen lähtöä.

Lentoliput on siis tilattu. Saksa jää taakse heinäkuun viimeisenä päivänä. Tätä ennen on taisteltava vielä kerran byrokratiaa vastaan. Yliopistolta pitää hankkia kurssien arvosanat ja läsnäolotodistus TTY:lle, kaupungista pitää kirjautua ulos, asunto pitää tarkastuttaa ja avaimet luovuttaa. Pankkitilikin täytyy lopettaa. Lisäksi tiedossa on varmasti kaikenlaista yllätystä. Ainakin asuntoasiat ovat hoidossa, poismuuttoilmoitus on tehty ja takuumaksujen palautus sovittu. Samoin yliopistolla olen käynyt papereita kyselemässä ja homman pitäisi olla selvä. Kaupungista eroamme varmaan jonkinlaisella suomalaisjoukolla.


Kaupasta löytyi Vaasan hapankorppuja, joita näköjään markkinoivat ulkomaillakin. Maistui aidolta.

4.6.2008

Vuoret

Münchenin-reissun jälkeen Karlsruhe löysi säätilan. Tähän asti se on ollut vähän sinne päin, hieman viileää, vähän lämpimähköä, tihkusadetta, satunnaisesti räntää. Nyt alkoi helle ja kunnolla. Koko viikon päivälämpötilat pysyivät yli kolmessakymmenessä asteessa ja torstai-iltana kuuma, seisova ja kostea ilma päättyi komeaan ukkosmyrskyyn. Puoliltaöin kaatosade ja parhaimmillaan kerran kymmenessä sekunnissa välähtelevät salamat jatkoivat tunnin ennen laantumistaan. Sama toistui perjantaina, mutta vähän heikommin. Tai ehkä myrsky ei sillä kertaa ollut suoraan kohdalla.

Torstaina oli taas (vihdoin!) luentoja. Saksassa opetetaan hydrauliikkaa paljon syvällisemmin kuin Suomessa. Saksa onkin hydrauliikan Mekka.

Lauantai, 31.5.
Nyt oli paikka ja aika lähteä vuorille, tällä kertaa yksin. Kuuden aamujuna vei minut taas Müncheniin ja sieltä jatkoin Garmisch-Partenkircheniin. Siellä en kovin kauaa ehtinyt viipyä, mutta aika pieneltä kylältä se vaikutti. Sieltä lähtee sellainen hammaskiskojuna Saksan korkeimmalle vuorelle, Zugspitzelle.


Garmisch-Partenkirchenin maisemia


Juna kulkee ensin vuorten välisessä laaksossa ja nousee sitten komeissa maisemissa vuorenrinteelle ja jatkaa lopulta satoja metrejä jyrkästi nousevassa tunnelissa SonnAlpin-solaan, viimeisen nousun juurelle. Siellä on laskettelukeskus, missä kävin syömässä. Lunta ja jäätä löytyi myös, paikka on niitä valkoisia kohtia, jotka alempaakin erottaa. Sinne oli rakennettu Saksan korkeimmalla sijaitseva kirkko, pieni kappeli jäävirran keskellä. Kävelin lumessa ja katselin maisemaa hetken ja jatkoin sitten kaapelihissillä pilviin, huipulle.

Kirkko korkealla


Huipun asema pilvien keskellä

Vuoren korkeimmalle kohdalle, 2962 metrin korkeuteen, on rakennettu yllättävän iso kompleksi, josta löytyi muutama ravintola, pieni museo, sääntutkimuskeskus ja hotelli. Huipulla on myös raja-asema Saksan ja Itävallan välillä. Kiertelin sumuisella asemalla suunnilleen tunnin. Kahvit juotuani nousin korkeimmalle näköalatasanteelle ja tuuli raotti pilviä niin, että näin ympäröivät Alpit. Kirkkaammalla säällä Zugspitzeltä olisi ollut valtaisan hienot näkymät neljään valtioon, nyt sieltä näkyivät vain ympäröivät vuoret. Tilanne ei silti onnistunut harmittamaan, hienoa siellä oli joka tapauksessa, pilvien ympäröimänä paikka oli kuin toisesta maailmasta.

Laskettelukeskus





Laskeuduin takaisin laaksoon kaapelihissillä, joka kulki aika jyrkästi vuorenseinän suunnassa. Sen tullessa alas pilvistä ilmestyi ympärille jälleen uskomaton maisema Eibsee-järven ympäristöstä. Hissi kulki nopeasti ja junaa odotellessa ehti käydä järven rannassa. Metsä ja ilmasto muistuttivat suomalaista ja vaikka olikin kaunis kesäpäivä ja lämmintä, oli paikka kaukana Karlsruhen painostavuudesta.


Hississä


Eibsee

Garmisch-Partenkirchenissä en taaskaan ehtinyt kierrellä kovin kauaa, täytyi jatkaa matkaa kohti Innsbruckia. Juna kulki sentään aika lähetä hyppyrimäkiä. Junamatka vei taas Alppien keskelle. Itävallan pohjoisosissa ne eivät ole yhtä korkeita kuin Sveitsissä, lumihuippuiset vuoret olivat harvassa. Innsbruck sijaitsee yhden vuorijonon pohjoisempana kuin tammikuisella laskettelureissulla vieraillut vuoret, mutta en minä maisemia tunnistanut. Hyppyrimäet näkyivät sielläkin vähän kauempaa.

Garmisch-Partenkirchenin hyppyrimäet

Innsbruckin nuorisohostelli ei ollut ihan aseman vieressä ja kesäkuun alusta alkaneiden jalkapallon EM-kisojen järjestelyt sekoittivat liikennettä sen verran, että päätin kävellä. Innsbruck oli mukavanoloinen kaupunki.

Innsbruckin asema

Inn-joki

Sunnuntai 1.6.
Lähdin liikkeelle aikaisin ja onnistuin tällä kertaa bussiyhteydessä. Junalla jatkoin takaisin Saksan puolelle ja pääsin muutaman vaihdon ja useamman tunnin jälkeen Berchtesgadenin kylään. Sitä en jäänyt katselemaan, kohteena oli Obersalzbergin vuori ja Kehlsteinhaus eli Kotkanpesä, Hitlerin teetalo ja ainoa jäänne alueella 2. Maailmansodan aikaan sijainneesta natsihallinnon keskittymästä (joka pommitettiin sodassa tehokkaasti ja sittemmin poistettiin, koska rauniot keräsivät uusnatseja). Huipun lähelle kuljetettiin turisteja busseilla. Paikalla olikin yllättävän paljon porukkaa, kerralla ylös vietiin neljä bussilastillista. En arvellut siellä olevan niin paljon ihmisiä vielä tähän aikaan vuodesta. Viimeinen osuus huipulle noustiin syvällä vuoren sisällä sijaitsevalla hissillä, joka oli rakennettu jo Hitlerille. Kotkanpesä oli korkeammalla kuin olin kuvitellut ja vaikka maisemia taas haettiinkin, olivat ne odotettua hienommat. Etelässä näkyivät Itävallan lumihuippuiset Alpit ja pohjoisessa Saksan mäkinen metsämaasto. Vieressä nousi pilvien peitossa piileskelevä Watzmann-vuori (Saksan kolmanneksi korkein). Kiertelin huippua vähän yli tunnin. Itse rakennuksessa on ravintola, mutta sielläkin pääsi katselemaan. Paluumatkalla oli paljon vähemmän ihmisiä. Bussiyhteydet takaisin Berchtesgadenin asemalle toimivat hyvin ja sieltä löysin kätevästi Salzburgiin, takaisin Itävaltaan siis, lähtevän junan, ei tarvinnut odotella kuumaa ja ahdasta bussia.


Kotkanpesä





Sound of music?

Hissin ovi vuoren sisällä


Salzburgiin menin oikeastaan siksi, että sen kautta pääsi Müncheniin nopeammin kuin paikallisjunilla ja Münchenistä taas pääsee pikajunalla Karlsruheen. Näin ainakin Internet minulle väitti. Siihen mennessä kerääntyneet aikareservit olivat Salzburgissa käytettävissä ja ehdinkin kävellä vanhankaupungin poikki aina linnavuoren juurelle asti. Matkan varrelle osui monta hienoa kirkkoa ja Mozartin syntymätalo. Linnassa en ehtinyt käydä, mutta se taisi olla jo siihen aikaan kiinni. Palailin asemalle Salzach-joen vartta ja kävin Mirabel-palatsin komeassa puistossa. Linnan luona ukkonen jo jyrähteli. Ilma oli taas hirmuisen kuuma ja kostea. Junayhteyteni Karlsruheen aloitti kello 19.18 ja oli perillä 01.36. Pääsin Itävallasta pois juuri sopivasti, jalkapallokisojen takia rajoilla otettiin käyttöön passintarkastukset sinä yönä. Vaikka tuskin ne lähtijöiden passeista olisivat kiinnostuneet.

Mozartin syntymätalo

Katedraali

Salzburg

Olipa yllättävän hienon näköinen reissu. Suurin osa viikonlopusta kului junassa istuen, mutta suurin osa junamatkoista kulki kauniiden Alppimaisemien poikki ja ne jotka eivät kulkeneet, kuluivat hydrauliikkaa lukien.

Ensi viikonloppuna odottaa Erasmus-tutorien järjestämä matka Dresdeniin ja Leipzigiin.