Virallisella puolella. Täytyi hakea TTY:n KV-toimiston lähettämään opiskelutodistukseen leimat ja allekirjoitukset. Muutaman päivämäärän kirjoittaminen ja allekirjoituksen saaminen kesti kuulemma viikon. Sain aikataulua vähän nopeutettua, mutta sitten sihteerit hukkasivat lapun. Onneksi osasin ennakoida tämän ja minulla oli varakappale tulostettuna. Yliopistolta uloskirjautuminen vaati leimat ja allekirjoitukset kansainväliseltä toimistolta, kirjastosta ja opintotoimistosta (joka oli loogisesti perjantaisin kiinni, tämäkin venyi siis viimeisen viikonlopun yli). Kaupungista uloskirjautuminen sentään onnistui nopeasti ja vain yhdessä toimistossa vierailemalla (!).
Jonkinlaisia läksiäisjuhlia pidettiin jossain melkein joka ilta, alkaen Derekin, Thomasin ja Laetitian suomalaisesta päivällisestä, jolle he laittoivat netistä löytämiensä ohjeiden perusteella silakkakääryleitä, maksapihvejä ja ahvenanmaalaista pannukakkua (siinä on rusinoita (?!)), aika onnistuneesti vieläpä. Itse pidin kerroksen väelle pienet illanistujaiset ja tarjosin makaronilaatikkoa,joka on saksalaisille tuntematon ruokalaji. Viimeisenä iltana Karlsruhessa kutsuimme Karrin kanssa vaihtariporukkaa Der Vogelbrauhin.
30.7 luovutin asuntoni kymmeneltä aamulla, hyvästelin paikalla olevat naapurit ja lähdin hiljalleen kohti asemaa. Derek, Thomas ja Laetitia tulivat vielä vilkuttamaan laiturille. En sentään päätynyt Baden-Badeniin… Heidelbergissä ehdin kierrellä hetken, mutta järjettömän kuuma sää esti minkään järkevän toiminnan. Hahnin B&B-hotelliin pääsin kovassa ukkosmyrskyssä alkuillasta. Aamulla kone lähti.
Tähän mennessä on jo vähän ehtinyt toipua reissusta, eikä edelleenkään kaduta.
Hienoa oli.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti