Perjantai, 28.3
Perjantaina lähdimme matkaan. Baden-Badenin kautta kiertäen ajoimme ICE-junalla Frankfurt-am-Mainin lentoasemalle. Lentoyhtiö oli Icelandair ja lento vähän mukavampi kuin Ryanairin karjavaunumatkat. Lentokone laskeutui Keflavikin kentällä aikataulussa, Reykjavikiin pääsimme sieltä bussilla. Hotelli, Guesthouse Alba, löytyi myös aika helposti. Se oli omakotitalosta pieneksi hotelliksi muunnettu rakennus ja varsin mukava. Isäntäperhe oli kohtelias ja vastasi mielellään kysymyksiin. Talo oli pohjoismaisten rakennusstandardien mukainen ja vesikin maistui hyvältä, kivaa vaihtelua Etelä-Saksan meininkiin. Majoituttuamme ehdimme vielä tehdä pienen kierroksen Reykjavikin keskustassa.
Lauantai, 29.3
Lauantaina tutustuimme Reykjavikiin tarkemmin. Aurinko paistoi koko päivän, mutta vuoroin Atlantilta ja kaupunkia ympäröiviltä lumihuippuisilta vuorilta puhaltava kova tuuli teki säästä kylmän. Talvivaatteita tarvittiin, vaikka keskustassa ei lunta näkynytkään. Päivän aikana ehti mukavasti ja kiireettömästi kierrellä kaupungin tärkeimmät nähtävyydet ja ostosalueet, kuten Kringlanin ostarin. Hallgrímskirkja, kirkko kaupungin korkeimman mäen huipulla, lienee hienoin alle satavuotias kirkko, jonka olen nähnyt. Se hallitsee kaupunkikuvaa ja näky melkein joka paikkaan, kiitos sijaintinsa. Kävimme myös sisällä ja tyylikkyys jatkui siellä. Pehmustetut penkit olivat aika yllätys ja tuntuivat pikaisella kokeilulla oikein mukavilta!
Kirkko oli hieno...
...ja penkit mukavat!
Toinen hieno kohde oli Perlan, Reykjavikin lentokentän viereiselle vanhojen bunkkerien reunustamalle mäelle rakennettu näyttelyhalli. Se on tehty rakentamalla kupolikatto vanhojen vesitankkien päälle. Kattoa kiertävältä näköalatasanteelta oli hienot näkymät. Sisällä, yhdessä vesitankissa, oli viikinkinäyttely, joka kertoi Islannin asuttamisesta ja historiasta.
Perlan, suomeksi "Helmi"
Reykjavikin keskustaa
Sunnuntai, 30.3
Sunnuntaille varasimme bussikiertoajelun niin sanotulla Golden Circle-reitillä. Reykjavik Excursionsin bussi oli melkein täynnä, vaikka olikin satunnainen sunnuntai keskellä kevättä. Opas juonsi kierroksen englanniksi ja ranskaksi. Ensimmäinen pysähdys seurasi Reykjavikia ympäröivien matalien vuorien ylityksen jälkeen, kohteena oli Eden-niminen kasvihuone. Islannissa kasvatetaan paljon hedelmiä ja vihanneksia geotermisesti lämmitetyissä kasvihuoneissa ja kyseinen rakennus on turisteille tarkoitettu näyttelytila. Sieltä löytyikin banaaneja ja kaktuksia sun muita, vaikka ulkona oli lunta maassa.
Kasvihuoneessa oli trooppinen ilmasto
Matkalla seuraavaan kohteeseen ohitimme Islantilaisia kesämökkejä. Ne näyttivät kyllä kesämökeiltä, mutta ne oli rakennettu pienen, matalia puita kasvavan metsän keskelle, melkein vierekkäin. Suomalaisesta järvimaisemasta ei ollut tietoakaan.
Toinen pysähdys tehtiin Keridhn kraaterille, vanhan tulivuoren sisäänpäin romahtaneille jäänteille. Kuoppa oli syvä ja jyrkkäreunainen, pohjalla oli jäätynyt lampi. Se sijaitsi keskellä kivikkoista ja lumista tasankoa ja tuuli pääsi viimein puhaltamaan vapaasti. Se oli jo tässä vaiheessa aika kova ja kylmä. Aurinko paistoi kauniisti koko päivän, mutta talvivaatteille oli taas käyttöä.
Kolmas kohde tällä kerralla olivat kuuluisat Gullfossin putoukset. Opas varoitteli liukkaudesta ja kehotti kiipeämään putousten yläpuolelle vievälle maisemareitille. Lähemmäs vettä vievä polku olikin aivan jäässä. Ylhäällä, putousten kaivertaman kanjonin reunalla, tuuli sai uusia voimia. Putoukset olivat komea näky kuohuessaan tasangolta kuilunsa pohjalle.
Puolen tunnin ihailun jälkeen ryhmä siirtyi vähän matkan päässä sijaitseville kuumille lähteille. Vain yksi niistä oli aktiivinen ja toimi suunnilleen vartin välein, muut tyytyivät höyryilemään jään keskellä. Yksi lähteistä oli Geysir, nimensä kaikille maailman vastaaville muodostelmille lainannut lähde. Siitä nousi tummanharmaata savua, mutta muuten se oli hiljaa ja on ollutkin jo kymmeniä vuosia. Lähteiden vieressä oli hotelli, jonka ravintolassa kävimme syömässä.
Geysiriä ei huvittanut
Paluumatkalla pysähdyimme viimeiseen kohteeseen, Thingvellirin kansallispuistoon. Siellä nähtävyyksinä olivat Pohjois-Amerikan ja Euraasian mannerlaattojen raja, siis kuilu kallioiden välissä, sekä Islannin vanhan parlamentin, Althingin, muinainen kokoontumispaikka. Alue oli muutenkin hienoa nähtävää, auringossa kimaltelevat, jään peittämät vuoret ja suuri järvi mannerlaattojen välisellä tasangolla. Tuuli puhalsi taas kovaa.
Maanantai, 31.3
Maanantaille olimme kauhean säädön ja äidin avulla onnistuneet varaamaan toisen kiertomatkan, tällä kertaa jeepillä Islannin etelärannikkoa pitkin Myrdalsjökullin jäätikölle asti. Super Jeep oli tosiaan aika super, kuten kuvistakin voi ehkä päätellä. Opas oli paikallinen yksityisyrittäjä, joka osasi kertoa kaikenlaista paitsi matkalla nähtävistä kohteista, myös elämästä Islannissa yleensä. Mukana oli minun ja Derekin lisäksi joku saksalainen pariskunta.
Ajoimme aluksi samaa reittiä kuin edellisenä päivänä. Pysähdyimme ostamaan eväitä huoltoasemalta ja jatkoimme sitten kohti Thorsmörkin laaksoa. Sinne ajettiin pitkin huonoja sorateitä ja yli monen kuivan joenuoman, jotka vieressä kohoavan jäätikön sulamisvedet kesäisin täyttäisivät. Myrdalsjökullin alla nukkuu myös tulivuori Katla, jonka purkaus sulattaisi lisää jäätä ja peittäisi koko laakson vedellä. Opas vitsaili vaativansa lisää rahaa, jos onnistuisimme näkemään tulivuorenpurkauksen, mutta valitettavasti näin ei käynyt. Sen sijaan näimme jäätikön reunan, joka murtautui kallioiden välistä tasangolle. Pysähdyimme ottamaan kuvia ja toteamaan tuulen olevan edellistä päivää kovempi. Taivaalla oli pilviä, mutta iltapäivällä ne katosivat ja aurinko paistoi taas. Palatessamme Thorsmörkistä poikkesimme Seljalandsfossin putouksille.
Jäätikön reunaa
Seljalandsfoss
Matka jatkui, seuraava pysähdys oli Skógafossin putouksella. Aurinko paistoi ja putouksesta ryöppyävä vesi heijasti sateenkaaren vain muutaman metrin päähän. Vesi tuli jäätiköltä ja oli kylmää ja raikasta.
Lyhyen ajomatkan jälkeen saavuimme taas pienelle soratielle, joka vei lopulta Myrdalsjökullin reunalle. Tuuli oli kovempi kuin koskaan, siihen voi melkein nojata, jopa hengittämisessä oli oma haasteensa. Ympärillä oli soraa ja tuhkaa, jäätiköltä valuneita tulivuoren jätöksiä. Mitään viitteitä mistään elävästä ei näkynyt, kun kuljimme kohti edessä nousevaa jäätä ja siellä piileskelevää luolaa. Jäätikön reuna oli soran peitossa. Luolalla kalliot ja jää suojasivat tuulelta. Sisään kiivettiin lumipenkkaa pitkin. Seinä olivat siniset ja sileät, lattialla oli suuria, veden hiomia jäänkappaleita. Opas kertoi luolan jään olevan ainakin tuhat vuotta vanhaa. Tunneli jatkui syvemmälle, sulamisveden lähteille, kenties Katlan luo asti. Paluumatkalla tuuli heitteli pieniä jäänpaloja, vettä ja varmaan myös kiviä niskaamme. Opas esitteli vielä isoa, veden hiomaa kiveä, jonka virta oli jostain jäätikön syvyyksistä raahannut.
Soran ja tuhkan peittämä jäätikkö
Tuhatvuotiasta jäätä...
Luola jatkui kohti Katlaa
Olin hieman innoissani
Seuraavaksi opas suuntasi jeepin rannalle. Se ei ollut hiekkaa, vaan samaa soraa, jota tulivuorenpurkaukset ja vesimassa kuljettavat kohti merta. Päästyämme vesirajaan ajelimme hetken, edes takasin, komeita aaltoja katsellen. Seuraava maa-alue etelässä olisi Etelänapa. Pysähdyimme vielä ottamaan kuvia ja huomaamaan, että tuuli ei ollut kovinkaan paljon heikompi aukealla rannalla.
Taustalla Atlantin valtameri ja Antarktis
Paluumatkalla pysähdyimme ensin huoltoasemalle kahville ja sitten Reykjavikia ympäröivillä vuorilla sijaitsevalle geotermiselle porausasemalle. Oudon kupolirakennelman alla oli porakaivo, joka johti maan syvyyksien lämpösuoniin. Sieltä pumpattiin vettä, joka kulki rikinkatkuista savua höyryävän paineentasausrakennuksen kautta vuoren juurella sijaitsevaan lämpövoimalaan, missä lämpö muunnettiin sähköksi. Opas kertoi, että Islannin geotermisellä energialla voisi tuottaa sähköä koko Euroopan tarpeisiin. Tuuli puhalsi edelleen, se pakkasi huipun lumen kovaksi ja sileäksi.
Geoterminen energia haisee...
Ajoimme Reykjavikiin, opas vei ensin saksalaiset heidän hotelliinsa ja ajoi sitten meidät omaamme. Reissu oli kyllä hieno, matkan kohokohta.
Tiistai, 1.4
Derek oli nähnyt Ensiferumin keikalla juomasarvia ja halusi sellaisen itselleen. Islanti tuntui sopivalta paikalta hankkia moinen viikinkiesine. Aioimme tutkia Hafnarfjördhurin kaupungissa, vähän Reykjavikistä etelään, sijaitsevan viikinkikylän. Aamupäivällä kävimme tutustumassa Islannin kansallismuseoon. Siellä kerrottiin hyvin kattavasti maan historia ensimmäisistä asukkaista nykypäivään. Näyttely painottui ehkä hieman liikaa kirkkoon ja sen vaikutukseen, jättäen vähemmälle huomiolle islantilaiset saagat ja kuuluisan lainsäädännön. Se oli kuitenkin hyvin järjestetty ja suunniteltu.
Iltapäivällä ajoimme bussilla Hafnarfjördhuriin. Viikinkikylä osoittautui pettymykseksi, se oli oikeastaan vain hotelli, joka oli koristeltu viikinkityyliin, turisteja varten. Juomasarvia ei löytynyt. Kävelimme kaupungilla pienen lenkin, kävimme puistossa, jossa piti asua jotain tonttuja tai menninkäisiä, mutta eipä niistäkään näkynyt vilaustakaan. Palasimme siis Reykjavikiin tyhjin käsin. Sää oli sentään hyvä, tuuli piti pilvet edelleen poissa.
Hafnarfjördhurin kaupunkinäkymää, taustalla Reykjavik
Keskiviikko, 2.4
Aamulla lähdimme etsimään valaita. Olimme varanneet paikat valaankatseluristeilylle ja risteilyfirma, Elding, haetti meidät hotellilta minibussillaan. Satamassa odotti pieni laiva, Hafsúlan. Aluksen lipuessa satamasta kohti avomerta otin varmuuden vuoksi tarjotun merisairaustabletin ja puin päälle paksut haalarit, joita sai lainata. Alkumatkasta kannella oli varsin mukavaa, aurinko paistoi eikä tuulikaan ollut kovin kova. Päästyämme Reykjavikin lahdelta Atlantille tuuli kuitenkin yltyi ja ajoi äänekkäästi naureskelleet brittituristit kannen alle. Yritimme etsiä merkkejä valaista, mutta se kävi aika haastavaksi kun laiva alkoi keinua aalloilla. Kapteeni käänsi aluksen vastatuuleen ja meri nousi välillä kannelle asti. Suolainen vesi piiskasi meidät märiksi ja kaiteista sai pitää kiinni, jos halusi pysyä paikoillaan. Lopulta minä ja Derek olimme ainoat laivan keulassa. Alkoi käydä selväksi, että valaita ei löytyisi, mutta se kauheasti haitannut, laivan keulassa kovassa aallokossa seisominen ja Islannin komeiden maisemien katselu oli hieno kokemus ihan itsessään. Merisairaustabletti oli varmaan hyvä idea ja haalarit taas pitivät tuulen ja kosteuden loitolla. Kannen alla oksenneltiin ja muutama nuori kapinallinen päätyi jonnekin hypotermian lähimaastoon, kuusiasteinen merivesi ja kylmä tuuli eivät kai tehneet hyvää, jos kannella juoksenteli ilman kunnon varusteita. Valaita ei siis näkynyt, mutta hauskaa oli! Firma olisi tarjonnut ilmaisen uusintakierroksen, mutta meillä alkoi jo paluumatka siintää lähitulevaisuudessa. Täytyy kokeilla uudestaan jonain kesänä, kun valaita on Islannin rannikoilla enemmän.
Derekin on helppo hymyillä, hänellä on pätevät varusteet
Osia uljaasta aluksestamme
Iltapäivällä lähdimme Sinisen laguunin kylpylään. Reykjavikin eteläpuolella sijaitseva geoterminen kylpylä oli vulkaanisen kivikon keskellä. Vesi oli sameaa ja hyvin lämmintä. Kylmä tuuli ja harmaat pilvet toivat jonkinlaista kontrastia tilanteeseen, varsinkin kun alkoi sataa räntää. Kylpylä oli aika tyhjä. Löysimme muutaman höyryhuoneen ja ihan oikean saunan, josta tosin puuttuivat löylynheittovälineet. Että se siitä. Puolentoista tunnin vedessä lojumisen jälkeen tuli melkein kiire bussille, mutta emme sentään myöhästyneet.
Veden sameus
Paluumatkalla jäimme pois suunnilleen Kringlanin ostarin lähistöllä ja yritimme etsiä Hard Rock Cafe Reykjavikin. Pienen eksymisen, kartanluvun, kovan tuulen ja kevyen räntäsateen tunnelmissa tehdyn kävelylenkin jälkeen oli pakko luovuttaa, kahvilaa ei enää ollut. Sitä ei löydy Hard Rock Cafen kotisivujen luettelosta, mutta sen omat sivut olivat kyllä edelleen pystyssä, Googlella löydettävissä ja vailla minkäänlaista merkintää paikan sulkemisesta. Tästä siis johtui sekoilumme. Kävimme syömässä jossain kanahampurilaispaikassa ja kävelimme hotellille pakkaamaan.
Guesthouse Alba
Torstai, 3.4
Paluulento sujui mukavasti, koko yön kestänyt räntämyrsky loppui ja taivas selkeni kun istuimme koneessa lähtöä odottamassa. Frankfurtista pääsimme Karlsruheen ICE:llä, tällä kertaa Baden-Badenin välttäen. Illalla soitin kotiin ja menin nukkumaan, univelkaa oli ehtinyt kertyä.
Hiano reissu, vaikka juomasarvet ja miekkavalaat jäivät seuraavaan kertaan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti