Bonusraita: Graz

Paluu! Kuukausi sitten tapahtui taas!
1.11.
Heräsin varsin varhain, joskus aamukolmen aikoihin. Untakin oli tullut ainakin useampia tunteja, mutta bussiaikataulu Helsinki-Vantaan suuntaan ja perimmäisenä syynä aikainen lento eivät jättäneet moniakaan vaihtoehtoja. Kohde oli Itävalta ja Graz. Ville on siellä vaihdossa (jos joku ei tiennyt!) ja ihan kylässä lähdin käymään. Menomatkalle osui kyllä myös kuriirinakki, reppu täyttyi aika ääriään myöden Villelle lähetetyistä tavaroista, mutta mahtuivat ne sentään.

Bussimatkalla uni ei maittanut. Kentällä asiat sujuivat erittäin sujuvasti, jonot olivat niin lyhyet, että niitä hämmästeltiin taustalla ääneen. Kone lensi aikataulussa ja lennolla sain vihdoin nukuttua muutaman tunnin, jotenkuten. Wieniin lennettiin. Perillä bussipysäkki löytyi aika helposti ja sopivasti, ehdin bussiin juuri ennen sen lähtöä. Bussimatka vei ohi jo ilmasta havaittujen voimaloiden ja teollisuusalueiden ja suoraan Wien Südbahnhofin pihaan. Ympäristö oli harmaata ja likaista, ei nyt mitään DDR-meininkiä sentään, mutta viitteitä Wienin kauneudesta ei ollut havaittavissa. Junayhteyksiä ihmetellessä meni hetki jos toinenkin. Junan piti lähteä kellonaika:52, missä kellonaika on mikä tahansa kellonaika. Se teki kuitenkin poikkeuksen ja jätti 10:52 vuoron väliin, minkä keksimiseen meni hetki. Miinusta junailuorganisaatio ÖBB saa saksalaiseen kollegaansa DB:hen verrattuna siitä, että heidän automaattinsa ei hallitse aikatauluja, siitä saa vain lipun. Saksan vastaava lykkäsi lipun mukaan aikataulun, josta näki junan vaihdot laituria myöden. Jouduin odottamaan harmaan aseman harmaata ympäristöä kierrellen ylimääräisen tunnin, mutta juna tuli hyvissä ajoin ja siirryinkin sinne istuskelemaan. Matka Graziin kesti muutaman tunnin, maisema lähti pian Wienin ympäristön pienistä mäistä kohoamaan kohti korkeuksia ja loppumatkasta ympärillä oli jo hienoja vuoria.

Wienin Südbahnhofilla ovat edellä aikaansa

Ville oli asemalla vastassa. Koska uni ja ruoka olivat jääneet hieman vähille, siirryimme ratikalla Grazin keskustan läpi ja menimme Villen mainostamaan Die drei goldenen Kugelniin syömään. Annos oli iso ja maistuva. Jatkoimme Villen asunnolle. Kämppiksiä ei näkynyt. Asunto itse oli tilava ja mukava. Kyllä siellä kelpaa asua, varmaan mieluummin kuin HaDiKossa, ainakin huoneen koon ja kalustuksen perusteella arvioiden. Suoritettuani kuriirintehtävän loppuun lähdimme pienelle kaupunkikierrokselle. Ajelimme ratikalla ja hissillä keskustan mäen, Schlossbergin, huipulle ja katselimme siellä paitsi remontin takia peitettyä kellotornia, myös hienosti kaupungin yli aukeavaa maisemaa laskevan auringon valossa. Kävimme katsomassa myös kaupungin abstraktimpaa tyyliä edustavia rakennuksia, Murinsel-saarta ja taidetalo Kunsthausia. Palailimme ajoissa takaisin asunnolle, aamulla olisi aikainen herätys ja päivällä luvassa uusi luku Villen kevyiden sunnuntaikävelyjen kasvavaan luetteloon. Uni tuli heti.

Ville asuu keltaisessa talossa


Grazin keskusta auringonlaskussa


2.11.
Varhainen herätys, aamiainen ja siirtyminen ratikalla sumuisen kaupungin halki rautatieasemalle käynnistivät sunnuntain. Asemahallissa odottelimme muita retkelle osallistujia ja ostimme junalippuja. Kaikki ehtivät mukaan, yhteensä matkaan lähtijöitä oli kahdeksan, joista kuusi oli suomalaisia vaihtareita ja yksi amerikkalainen vaihtari. Suunnaksi otettiin Villen aikatauluja seuraillen Präbichlin kylä ja sen vieressä seisovan vuoren Reichenstein-huippu. Ennakkotiedot olivat julkisen liikenteen täsmällisesti selvitettyjä yhteyksiä lukuun ottamatta aika hatarat, mutta alueen vaellusreitit on merkattu maastoon ilmeisen hyvin, eikä karttaa olisi tarvinnut välttämättä ollenkaan. Sumu jäi Graziin ja vaikka joidenkin junan ikkunasta näkyvien vuorien huiput kätkeytyivät pilviin (kuten Itävallassa aina), oli aurinko vahvasti esillä. Leobenin kylässä siirryimme bussiin, joka ajoi Präbichliin. Matka kesti yhteensä muutaman tunnin.

Alueelle jalkauduttuamme Ville suunnisti meidät oikealle reitille. Aurinko paistoi nyt melkein pilvettömällä taivaalla. Vähän epäselvää oli, mille ympärillä kohoavista huipuista olimme kiipeämässä, mutta oikea reitti löytyi ja sitä oli selkeää seurata. Maisemat olivat loistavat. Vuoret eivät yltäneet lumihuippuisuuteen asti, mutta harmaita kallioita oli joka suunnassa. Tieltä noustiin pian pienelle metsäpolulle, joka lähti kohoamaan hirmuisen jyrkkänä kohti tuntematonta. Taaksemme jäi Itävallan ainoa rautamalmikaivos, jota ehdimme kyllä ihastella koko matkan, aina vaan ylempää. Vaikka viime vuoden aikana tottui kävelemään, muuttui kulku huomattavan raskaaksi tien noustessa pystyyn. Taukojakin sentään pidettiin, mutta varustusta sai keventää alarinteiden auringonpaisteessa.


Nousureitti kiemurtelee jyrkkää rinnettä

Päästessämme lopulta ensimmäisen harjanteen huipulle iski vastaan tuuli kuin Islannissa ikään, vaikkakin lämpimämpänä. Kohdehuippu alkoi hahmottua ja se paljastuikin alueen korkeimmaksi. Matkan varjokohdissa vastaan tuli ihan luntakin, vaikka kovin kylmäksi sää ei päässyt missään vaiheessa. Viimeinen etappi kulki kivikkoista rinnettä ja johti pienelle majalle. Ruoka sieltä oli päässyt loppumaan, mutta teetä sai ja omia eväitä oli vielä jäljellä.






Kohdehuippu edessä

Lyhyen tauon jälkeen kipusimme vielä valloittamaan sen korkeimman huipun. Joka suunnassa näkyi vuoria, luoteessa siinsi muutama lumihuippukin. Korkeutta tällä Reichensteinilla oli 2165 metriä. Itävallan Alpeilla on jotenkin selkeän erilainen tunnelma kuin vuoriston Sveitsin osastolla. Itävallassa vuoret ovat karumpia ja harmaampia, Sveitsissä jotenkin tunnelmallisempia? Ville vahvistakoon arvion, kun ehtii vertailemaan.




Laskeutuminen sujui helposti ja ongelmitta ja sää suosi loppuun asti. Tulimme alas lyhyempää reittiä, joka vei meidät jonkinlaisen laskettelukeskuksen ohi ja bussipysäkille varttia ennen illan ensimmäistä vuoroa, vaikka toinenkin olisi vielä tullut! Junaa joutui Leobenissä hetken odottelemaan, mutta sieltä Graziin pääsi ilman viivästyksiä. Perillä siirryimme asunnolle ja aika pian taas nukkumaan.





Keskellä kuvaa Reichenstein
Reissu oli raskas, mutta hieno. Ehdin oman vaihtovuoteni aikana käydä muutamalla vuorella, joista osa oli korkeampiakin, mutta niille mentiin aina junilla ja hisseillä. Itse kiipeämällä (kävelemällä) sai ihan erilaista tuntumaa vuoreen. Maisemat olivat muuten hienot, jos en vielä maininnut.

3.11.
Maanantaina Ville lähti ajoissa luennolle, oli niitä pakollisia blokkikursseja. Minä siirryin tutkimaan kaupunkia. Kiertelin keskustassa ja kävin Citypark-kauppakeskuksessa tarkastamassa paikallisen Saturnin. Kaupunki poikkesi selkeästi Karlsruhesta, se oli tiiviimpi, kahden mäkijonon väliin kiilautuneena, mutta myös harmaampi. En tosin ehtinyt tutustua sen puistoon, mutta ei tuo ainakaan kartalla KA:n Wildparkille pärjää. Kauppoja oli enemmän ja itse ydinkeskusta levittäytyi laajemmalle. Keskeltä löytyivät ne abstarktiuden ilmentymät ja peitetyn kellotornin mäki. Ratikkayhteydet tuntuivat toimivan oikein hyvin. Iltapäivällä palasin Villen asunnolle päiväunille, edellisen päivän kevyt rypistys otti kai vielä vähän voimille.



Lienee raatihuone


Illalla Ville palasi luennolta ja lähdimme pizzan kautta katsomaan konserttia. Suomalaisia bändejä on joissain piireissä ollut tapana mennä katsomaan ulkomaille, tällä kertaa vuorossa oli Finntroll. Keikkapaikkana toimi Orpheum, joka oli ihan hyvä sellaiseen käyttöön. Porrastettu lattia mahdollisti keikan seuraamisen kauempaakin, tiedä sitten, mitä siellä edessä tapahtui kun Finntroll yritti järjestää Wall of Deathia… Heidenfest eli Pakanjuhla oli tapahtuman nimi ja alkupäässä esiintyikin monta ns. paikallista bändiä, ainakin lähimaista olivat. Tyyli edusti aikamoista hilipatipippaata, sen rikkoi vain irlantilainen Primordial, jota oikeastaan olinkin tullut katsomaan. Bändi soitti hienon ja intensiivisen keikan, mutta yleisö ei oikein ollut mukana, ei ollut ihan kohderyhmää. Finntrollinkin keikka oli ihan hyvä.

4.11.
Tiistaiaamuna Ville lähti taas blokkikurssille ja minä suuntasin pian kohti kotia. Ratikka asemalle pelasi hyvin, asemalla sai taas selvitellä juna-aikatauluja, tällä kertaa löytyi sentään kätevä paperiversio Graz-Wien-yhteyden tiedoista. Junaa piti vaihtaa kerran, mutta matka sujui hyvin. Wienissä siirryin lentoasemalle odottelemaan lähtöä. Check-in automaatti toimi kätevästi ja tax free alueella ehti kierrellä muutaman hetken. Lento sujui jälleen hyvin. Suomessa oli selvästi viileämpää kuin Itävallassa.

Wienin lennonjohtotorni
Ihan hieno reissu oli. Villellä näytti olevan ainakin asumispuoli kunnossa. Vuorilla oli hienoa taas käydä ja sääkin suosi. Ilmeisesti on mentävä uudelleen sitten talven jälkeen.

Villen versiot.

pps. Lopun ajat

Viimeiset viikot Saksassa olivat hyvin kiireiset ja stressaavat, jopa enemmän kuin osasin odottaa, vaikka osasinkin odottaa aika paljoa. Saksankoe oli helppo, Steuerungstechnikin tentti meni kohtuullisesti, vaikka olikin aika vähän aikaa lukea siihen. Fluidtechnikin tentti oli lähtöä edeltävänä päivänä, enkä toimistoreissuiltani ja läksiäisjuhlilta ehtinyt lukea siihen tarpeeksi ja huonosti kävi, ei mennyt läpi. Olisi pitänyt pyytää sitä erikoisjärjestelyin aiemmalle päivämäärälle, mutta arvioin tekemisen määrän väärin, luulin ehtiväni opiskella tehokkaammin lopun aikoina.

Virallisella puolella. Täytyi hakea TTY:n KV-toimiston lähettämään opiskelutodistukseen leimat ja allekirjoitukset. Muutaman päivämäärän kirjoittaminen ja allekirjoituksen saaminen kesti kuulemma viikon. Sain aikataulua vähän nopeutettua, mutta sitten sihteerit hukkasivat lapun. Onneksi osasin ennakoida tämän ja minulla oli varakappale tulostettuna. Yliopistolta uloskirjautuminen vaati leimat ja allekirjoitukset kansainväliseltä toimistolta, kirjastosta ja opintotoimistosta (joka oli loogisesti perjantaisin kiinni, tämäkin venyi siis viimeisen viikonlopun yli). Kaupungista uloskirjautuminen sentään onnistui nopeasti ja vain yhdessä toimistossa vierailemalla (!).

Jonkinlaisia läksiäisjuhlia pidettiin jossain melkein joka ilta, alkaen Derekin, Thomasin ja Laetitian suomalaisesta päivällisestä, jolle he laittoivat netistä löytämiensä ohjeiden perusteella silakkakääryleitä, maksapihvejä ja ahvenanmaalaista pannukakkua (siinä on rusinoita (?!)), aika onnistuneesti vieläpä. Itse pidin kerroksen väelle pienet illanistujaiset ja tarjosin makaronilaatikkoa,joka on saksalaisille tuntematon ruokalaji. Viimeisenä iltana Karlsruhessa kutsuimme Karrin kanssa vaihtariporukkaa Der Vogelbrauhin.

30.7 luovutin asuntoni kymmeneltä aamulla, hyvästelin paikalla olevat naapurit ja lähdin hiljalleen kohti asemaa. Derek, Thomas ja Laetitia tulivat vielä vilkuttamaan laiturille. En sentään päätynyt Baden-Badeniin… Heidelbergissä ehdin kierrellä hetken, mutta järjettömän kuuma sää esti minkään järkevän toiminnan. Hahnin B&B-hotelliin pääsin kovassa ukkosmyrskyssä alkuillasta. Aamulla kone lähti.


Tähän mennessä on jo vähän ehtinyt toipua reissusta, eikä edelleenkään kaduta.

Hienoa oli.

ps. Pariisi

Perjantai-iltana, 11.7., matkustin (Ranskan vastineella ICE:lle, TGV:llä, joka oli ahdas ja ruman värinen…) Pariisiin, missä Hervannasta tuttu opiskelukaverini Teemu on tämän kesän töissä. Teemu tarjosi majoituksen ja opastuksen, tehden reissusta varsin sujuvan. Teemun kämppä oli varsinkin HaDiKon huoneisiin verrattuna iso. Siellä kelpasi nukkua, päivät sujuivatkin sitten kaupungilla.

Lauantai 12.7.

Lauantaina pääsimme kiertelyn alkuun. Ensimmäisenä kohteena oli Sacre Coueurin kirkko ja Montmartren taiteilijakaupunginosa. Sacre Coueur on rakennettu mäelle ja sieltä on hienot näköalat kaupungille, mutta paikka oli niin täynnä turisteja ja rihkamakauppiaita, että emme jonotelleet sisälle kirkkoon vaan jatkoimme matkaa. Montmartren poikki kävellessämme kävimme kahvilla. Kahvi tarkoittaa espressoa ja amerikkalainen kahvi espressoa, johon kaadettu kuumaa vettä, niin että kuppi täyttyy. Moulin Rouge-kabareen ohi siirryimme kohti keskustaa.

Sacre Coueur

Montmartrea

Tutkiskelimme paikallisia tavarataloja ja löysimme Hard Rock Cafeen. Kävelimme Pompidou-keskusta katsomaan. Se on näyttelyhalli, jonka sähkö- ja vesijohdot sekä ilmastointiputket on rakennettu talon ulkopuolelle, mikä jättää sisätilat täysin muunneltaviksi. Sisällä emme käyneet, matka jatkui Notre Damelle. Kirkko oli hieno, sinne kannatti jonottaa sisälle. Jylhä ja hämärä. Turisteja oli tietysti paljon, mutta ei ihan ruuhkaksi asti. Pidin kirkosta.



Notre Damen nähtyämme kävelimme vielä Latinalaiseen kortteliin ja kävimme Luxembourgin puistossa. Söimme lähistöllä kunnon kolmen ruokalajin ranskalaisen päivällisen. Hyvää oli. Illalla kävimme paikallisessa metallibaarissa, Black Dog taisi olla nimi. Ulkoisilta puitteiltaan näytti ihan asialliselta, musiikki oli kuitenkin aika kevyttä.

Koko päivän sää vaihteli pienestä sateesta auringonpaisteeseen ja pahensi flunssaa, joka junassa oli päässyt kehittymään. Kaupungissa oli EU:n huippukokous, olihan Ranska puheenjohtajamaa, ja useampikin autosaattue katkaisi normaalin liikenteen.

Sunnuntai 13.7.

Herätys oli aikainen, nähtävä kun ei ollut loppumassa. Ensimmäinen kohde oli Louvre. Sinne pääsi kätevästi ratikoilla. Olimme perillä ennen kymmentä, eikä jono ollut ainakaan vielä siinä vaiheessa liian pitkä. Pihalla partioivat aseistetut sotilaat. Louvren sisäänkäynti on maan alla, sen lasipyramidin alapuolella. Sieltä kuljetaan ohi muinaisten muurien perustusten ja noustaan itse linnaan. Paikka on valtavan suuri, siellä on näytteillä suunnilleen 35000 taideteosta. Siksi täytyi valita etukäteen, mitä halusi nähdä, ettei eksyisi ihan. Suuntasimme ensimmäisenä muinaisen Egyptin osastolle ja kiertelimme sitä ainakin tunnin. Kokoelma oli erittäin kattava, aseista ja soittimista sarkofageihin ja valtaviin patsaisiin. Kävimme katselemassa myös kreikkalaistyylisiä veistoksia ja ranskalaisia tauluja. Mona Lisalle ei huvittanut jonottaa, mutta kun eksyimme lähistölle, päätimme käydä katsomassa kuitenkin ja onnistuimme näkemään taulun. Se ei ollut niin pieni kuin kaikki, jotka Louvreen mennessään luulevat sitä kovin suureksi väittävät sen olevan. Sattumalta näimme Milon Venuksen ja Samothraken Niken patsaat, jotka myös kiinnostivat turisteja. Ylimmän kerroksen tauluosastolla oli puolestaan aivan hiljaista.

Arpi Pariisin kasvoissa?

Sotilaita oli liikkeellä ja on kuulemma aina, myös EU-kokousten ulkopuolella





Louvresta lähdimme puolilta päivin. Ensin etsimme syötävää, sitten jatkoimme Seinen vartta länteen. Tai luoteeseen. Louvresta joka tapauksessa alkaa linja, jolle sijoittuvat Place de la Concorden obeliski, Champs Elysees-katu ja muutamakin riemukaari. Tätä yritimme seurata ja Louvren puistoa pitkin sinne Egyptistä raahatulle obeliskille asti onnistuimmekin. Siellä vastaan tuli poliiseja, jotka ohjasivat meidät Seinen rantaan. Champs Elysees’llä valmisteltiin seuraavan päivän itsenäisyyspäivän (Bastille Day englanniksi, vallankumouksen muistopäivä tarkkaan ottaen) paraatia ja sen alue oli kävelijöiltä suljettu. Jatkoimme rannassa. Siellä vastaan tulikin oikein hienoja maisemia, Eiffel-torni lähestyi joen toisella rannalla ja virran ylittävät sillat olivat hienoja. Pariisi paljastui odotettua kauniimmaksi kaupungiksi. Lopulta poliisipartiot väistyivät ja pääsimme suunnistamaan Riemukaarelle. Pilvinen taivas iski niskaan pienen mutta rajun sadekuuron. Ehdimme sentään suojautua. Riemukaarikin löytyi. Se oli ehkä vähän isompi kuin odotin ja myös hieno rakennelma. Otimme kuvia. Kaaren katolle ei päässyt tällä kertaa kiipeämään, sielläkin valmistauduttiin paraatiin, ilmeisesti median toimesta. Välillä kaaren ympäröivässä liikenneympyrässä ajoi EU-saattueita. Riemukaarelta lähtevät kadut Champs Elysees ja Avenue de la Grande Armée muistuttivat Berliinin avarasta ja tilavasta tunnelmasta.

Seine

Riemukaari

Champs Elysees

Riemukaarelta suuntasimme etelään ja ylitimme Seinen. Pysähdyimme ihailemaan Eiffel-tornia, jota kohti pian jatkoimmekin. Kuljimme tornin alta. Se oli jopa yllättävän iso ja vaikuttava rakennus, iästään huolimatta. Torniin on aina valtavat jonot, eikä sinne kiipeäminen ollut hetkeäkään suunnitelmissa. Täytyy käydä paremmalla ajalla joskus. Hieno se oli ihan maastakin katsellen. Tornin viereisessä puistossa viriteltiin esiintymislavaa jonkinlaista konserttia varten. Koko kaupunki alkoi olla juhlatunnelmissa. Poikkesimme Hôtel des Invalidesin sotilasakatemialla ja näimme Napoleonin hautakirkon ulkoapäin. Jatkoimme Invalidesin puiston kautta Place de Finlandelle, eli Suomen aukiolle. Se oli aika pieni parkkipaikka kadun ja kerrostalon välissä, mutta oma aukio sentään! Ei ole Ruotsilla vastaavaa! Aukion reunalla on Suomen suurlähetystö, mistä ulos tulevan avustajatytön yllätimme. Hänellä oli kiire, huippukokous käynnissä ja presidentti Halonen vierailulla. Tytön mentyä istuskelimme hetken aukiollamme ja palasimme sitten Teemun kämpille syömään.


Illalla kävimme vielä kiertelemässä kaupungilla. Itsenäisyyspäivän aattoa juhlistettiin ilotulitteilla. Joka puolella räjähteli, kuin uutenavuotena Suomessa. Ilmaiskonsertteja järjestettiin pitkin kaupunkia. Flunssainen olo vain haittasi ja palasimme sisätiloihin aika nopeasti.

Maanantai 14.7.

Herätys oli taas aikainen, koska aioimme mennä katsomaan Champs Elysees’n paraatia. Ratikkamatkalla oli ongelmia, monet pysäkit oli suljettu yleisöltä ja jouduimme ajamaan vähän ohi. Teemu suunnisti meidät kuitenkin aika kätevästi alueelle. Riemukaaren aukion sivukaduilla oli paljon sotilaskalustoa odottamassa paraatin alkua. Etsimme paikat Champs Elysees’n varrelta melko läheltä Riemukaarta ja jäimme odottamaan. Aurinko paistoi ja oli kuuma. Paraati ei alkanut ihan määräaikana. Eikä kovin pian sen jälkeenkään. Lopulta ohi askelsi osasto ratsumiehiä ja heidän perässään sotilasjeepin kyydissä yleisölle heiluttava presidentti Sarkozy. Kadunvarrella odottanut moottoripyöräpoliisiosasto lähti perään, mutta sitten touhu jäi kesken hyvin pitkäksi aikaa. Katselimme talojen katoilla tähyileviä poliiseja. Melkein puolen tunnin odottelun jälkeen Ranskan ilmavoimat löysivät oikean kaupungin ja suorittivat komean ylilennon. Koneet lensivät viiden hävittäjän ryhmissä, mutta mukana oli myös todella isoja koneita, AWACS-ilmavalvontakoneesta kuljetuskoneisiin. Yhteensä ylilentäviä ryhmiä oli melkein kaksikymmentä (verrattuna suomalaiseen perus neljään). Ylilennon jälkeen odottelimme taas, kunnes moottoroidut osastot viimein pääsivät liikkeelle. Panssarivaunuja, jeeppejä, pioneerivälineitä, viestilaitteita, ilmatorjunta-ajoneuvoja ja lopulta (yleisön hurrauksen saattelemana) paloautoja ja ambulansseja ajoi ohi, välillä tosin odottelemaan pysähtyen. Viimeisen hälytysajoneuvon mentyä oli taas tauko, sitten helikopteriosastot suorittivat ylilennon. Niitäkin riitti, taistelukoptereista isoihin kuljetuskoptereihin. Viimeisenä viisi laskuvarjohyppääjää laskeutui jonnekin Place de Concorden suunnille, EU:n ja Ranskan lipuilla koristelluilla laskuvarjoilla. Paraati oli iso ja hieno, mutta kovin epäsotilaallisesti ajoitettu, ainakin meidän kohdallemme. Kenties kaikki sujui hyvin ja ilman taukoja Champs Elysees’n toisessa päässä, missä useamman kymmenen maan presidentit olivat sitä vastaanottamassa. Koko Bastille Day tuli minulle yllätyksenä eikä kuulunut suunnitelmaan ennen matkaa, mutta oli kyllä hienoa nähdä noin iso paraati.

AWACS


Tuntikausien seisoskelu auringossa otti voimille. Jatkoimme silti lähimmälle toimivalle metroasemalle ja ajoimme Latinalaisen korttelin tienoille, Notre Damen eteläpuolelle. Kahvitauon jälkeen kiertelimme alueen sarjakuvakaupoissa. Ranska, Asterixin, Lucky Luken, Tintin ja vaikka minkä kotimaa, ottaa tuon sarjakuvatouhun asenteella ja niitä kauppoja tosiaan riitti. Tarjonta oli lähinnä ranskaksi, vaikka englanninkielisiäkin teoksia löytyi. Myös oheistuotteiden määrä oli suuri, aina erään näyteikkunan 1:1 terminaattoripatsaaseen asti. Kaupat kierrettyämme kävimme testaamassa paikallista hampurilaispikaruokaa ja istumassa Luxembourgin puistossa. Sen jälkeen olikin jo aika valmistautua lähtöön. Lähetin muutamat postikortit, tai yritin ainakin, postimerkkejä ei nimittäin löytynyt niin mistään! Niitä myytiin vain ja ainoastaan tupakkakaupoissa ja keskustan turistialueilla ne olivat loppu. Löysin niitä vasta rautatieaseman lehtikioskista juuri ennen lähtöä.


ICE tuntui Saksalta ja Saksa kodilta. Pariisi oli todella kaunis kaupunki, mutta asukkaat ja krääsän myyjien sun muiden huijarien suuri määrä teki sen jotenkin kylmäksi paikaksi. Tykkäsin Berliinin tunnelmasta enemmän, vaikka nähtävyydet Pariisissa selvästi hienompia olivatkin. Reissu oli mielestäni erittäin onnistunut (vaikka flunssa haittasi yleistä hauskanpitoa) ja kaupungin nähtävyydet tulivat nähdyiksi tehokkaasti, mutta ei liian nopeasti. Tämä oli Teemun ansiota, pätevä opas ja kunnollinen yöpymispaikka (verrattuna johonkin hostelliin) toivat reissuun sujuvuutta ja rentoutta. Siitä kiitos! Pariisiin täytynee palata joskus, nyt kun suunnilleen hahmottaa kaupungin kartan ja nähtävyydet.


Ranskan maaseutua junan ikkunasta

Loppu

Viimeiset hetket Saksassa ovat käsillä. Kirjoitan tämän hotellissa, Frankfurt Hahnin kentällä. Lento lähtee pian ja sitten se on siinä. Tai onhan siellä Suomessakin vielä byrokratiaa edessä, opintojen hyväksyttämistä ja vaihtoraportin kirjoittamista sun muuta.

Viime viikot olivat aika kiireisiä. Niihin sisältyi monta toimistokäyntiä, tenttiin lukua, pakkausta ja siivousta sekä yllättävän monet läksiäisjuhlat. Armoton helle ei helpottanut. Nyt onkin aika väsynyt olo, mutta pian pääsee saunaan ja Kukkojärveen. Kiirettä piti sen verran, että tästä blogista jäi muutama teksti puuttumaan ja niiden täytyy siis ilmestyä takautuvasti varsinaisen matka-ajan ulkopuolella, varmaankin aika pian.

Ei tässä oikein jaksa edes fiilistellä mennyttä vuotta, mutta sen voi sentään todeta, että tyytyväinen olen. Hieno reissu!


Viime tippaan jäi, mutta ehdinpä kokeilla höyryveturin kyytiä


Huone valmiina kaappi- ja siivoustarkastusta varten


Juna lähtee…



…pyramidi jää. Eiköhän sen löydä vielä muutaman vuoden päästäkin

Kone laskeutuu aikataulun mukaan Tampereelle kello 16.30.

Loppu.

Lisää matkoja

Dresden ja Leipzig

Dresdenissä ja Leipzigissä käytiin sadan vaihto-oppilaan voimin 6.-8.6. Molemmissa kaupungeissa suoritettiin ohjatut kaupunkikierrokset ja kierreltiin myös omatoimisesti. Yövyimme hostellissa Dresdenissä, Leipzigissä käytiin vain paluumatkalla sunnuntaina. Dresdenin virallinen ohjelma sisälsi myös tutustumisen Volkswagenin Gläserne Manufaktur-tehtaaseen ja myöhemmin yöelämään.

Itäsaksassa oltiin ja sen huomasi. Uudemmat rakennukset olivat karuja, varsinkin Dresdenissä, jonka britit pommittivat matalaksi Toisen maailmansodan lopussa. Leipzig säilytti vanhoja ja kauniita talojaan paremmin ja sen kapeilla kaduilla oli keskiaikaisempi tunnelma, kuin Salzburgissa ikään.


Jo Hostelli huokui neuvostojen voimaa.


Vanhankaupungin keskustaa. Vanhat rakennukset olivat suurimmaksi osaksi tummia brittien palopommien aiheuttaman tulimyrskyn jäljiltä.


Ei miinoja. Neuvostojoukot valtasivat Dresdenin sodan lopussa.


Frauenkirche on saatu restauroitua eikä ole enää musta. Muitakin rakennuksia puhdistetaan hiljalleen.


Volkswagenin mainostehtaassa tuotetaan yhtiön luksusmallia, Phaetonia. Koko tuotantoketju on läpinäkyvien seinien (huom. yllä kuitenkin vain pienoismalli, tehtaan sisällä ei saanut kuvata!) ansiosta nähtävissä ja vaikka se ei lauantaina ollutkaan toiminnassa, pääsi sitä silti katselemaan. Autot kootaan käsityönä ostajan toiveiden mukaan. Phaetonin osto alkaakin auton suunnittelulla ja päättyy suoraan tehtaalta tulevan lopputuotteen vastaanottoon. Tehtaan alakerrasta löytyi vielä simulaattori, oikea Phaeton, jota liikuteltiin hydraulisylintereillä valkokankaan edessä.


Valmiit autot siirretään robottihissillä varastotorniin odottamaan.


Tehtaan ulkoasu toi etäisesti mieleen Stuttgartin Mersu-museon.


Phaeton


Lisää kommunistista arkkitehtuuria Dresdenin keskustassa.


Elben rannalla, lauantai-iltana, oli kauniit maisemat.


Goethen kotikaupungissa Leipzigissä on edelleen hänen Faust-teoksessaan esiintyvä olutkellari, jonka eteen on pystytetty kirjan päähenkilöitä esittävä patsas.


Bach työskenteli Leipzigissä ja hänen hautansa löytyy patsaan takana olevasta kirkosta. Kaupungissa vietettiin vierailumme aikana jonkinlaista Bach-festivaalia.


Leipzigin Stasi-päämajasta on tehty museo.



Karu paikka.


Stasi-agenttien naamioitumisvälineistöä.


Kameroita ja kuuntelulaitteita.


Bach-festareihin liittyi useita ilmaisia konsertteja, joissa soitettiin Wagneria (ja varmaan aika paljon muutakin). Sopi taustamusiikiksi kahvitauolle ja kuulin sen Valkyyrioiden ratsastuksenkin livenä.


Leipzigin rautatieasema on vanha, iso ja hieno.

Berliini

Juhannusviikonloppu vierähti Berliinissä. Olin yksin liikkeellä ja vaikka Karlsruhesta aiemmin lähteneet Karri ja Mikko kaupungissa olivatkin, emme nähneet kertaakaan. Berliinissä oli oikean suurkaupungin tuntua, mutta se myös tilaa. Ruuhkaa ei oikeastaan ollut ja kaupunki vaikutti jotenkin aukealta. Kaksi päivää on tietysti vähän niin suuren paikan tutkimiseen, mutta ehdin nähdä kaikki kuuluisimmat kohteet ja kierrellä Museeninselin, eli keskustan museosaaren museoita. Pidin kaupungista. Sinne täytyy mennä uudestaan.


Kuuluisa Checkpoint Charlie, USA:n ja Neuvostoliiton sektoreiden välinen rajanylitysasema.


Trabantilla olisi päässyt ajelemaan vaikka ihan itse.


Reichstag, Saksan parlamenttitalo, oli komea rakennus ja pääsi arvoonsa varsinkin ilman kovin läheisiä naapuritaloja.



Berliinissä oli kovasti tilan tuntua, leveitä katuja ja suhteellisen matalia rakennuksia. Liekö sitten Liittoutuneiden pommikoneilla ollut osuutta asiaan... Ainakin itse pidin tilanteesta.


Sunnuntaiaamuna ei miljoonakaupungin ydinkeskustassa kovin ruuhkaista ollut. Eikä kyllä oikein muutenkaan, ainakaan minun vierailuni aikana.


Berliinin Tuomiokirkko ja kaukana taustalla kohtuullisen korkea Televisiotorni.


Pergamon-museoon olivat tuoneet kokonaisen kreikkalaisen temppelin. Tai mitä siitä oli jäljellä.


Tuomikirkkoa sisältä.


Kaupunkia Tuomiokirkon katolta.


Altes Museumin muinaisen Egyptin kokoelmat olivat kiinnostavia, vaikka tilanpuutteen takia suuri osa esineistä onkin varastossa. Uusi rakennus on tuloillaan.


Alte Nationalgalerien voiton jumalatar Nike. Paikassa oli myös paljon saksalaista maalaustaidetta.


Brandenburgin portti, tuttu saksalaisista kolikoista.


Pois lähtiessäni löysin vielä sattumalta neuvostosotilaiden muistomerkin.


Berliinin uusi rautatieasema on hieno. Ja iso.